Uusia miehiä sinipaitaan
Julkaistu: 09.04.2018 00.00

Uusia miehiä sinipaitaan

Miesten edustusjoukkueen sopimusjulkaisut jatkuvat jälleen, kun Janne Tuikka ja Santeri Hietala kiinnitettiin miesten vahvuuteen tulevalle kaudelle. Molemmat herrat siirtyvät Uusikaarlepyyn Blue Foxista Nibacosiin. Kumpainenkin iski nimensä yhden vuoden pahviin.

Janne Tuikka (s.1978) on kokenut ja rutinoitunut maalivahti, sekä varmasti myös tuttu mies kokkolalaiselle salibandy-yleisölle. Pelivuosien aikana vaatekomeroon onkin kertynyt useamman joukkueen edustusasut. Kokkolassa ja sen lähialueilla Janne on edustanut mm. SC Kokkolaa, pari kautta Toholammin Urheilijoita ja edellisellä kaudella D1varin Blue Foxia. SC Kokkolan aikaan Jannen maalivahtiparina toimi viimekaudella sinisten maalia vartioinut Jari Koski-Vähälä, joten herrat ovat jälleen mukana samassa joukkueessa.

Tiukkojen sopimusneuvotteluiden jälkeen tavoitettu konkari lähteekin hyvillä mietteillä kohti tulevaa. –Tyytyväinen täytyy olla. Nibacos olikin ensimmäinen vaihtoehto, kun mietin tulevan kauden joukkuetta, joten asiat loksahtelivat hyvin kohdilleen. Tavoitteena on tietenkin saada kovaa treeniä ja hyvä kesä alle. Jos saan yhtä onnistuneen kesätreenikauden, kuin viime vuonna Uusikaarlepyyssä, niin eiköhän sitä olla rautaisessa kunnossa kautta ajatellen. Kyllähän ikäkin alkaa jo velvoittamaan, että kesällä pitää tehdä hyvät pohjat alle. Ensi talvea ajatellen tavoitteena on taas saada hyvä ja ehjä kausi. Pyrin auttamaan joukkuetta parhaani mukaan ja antamaan ison panoksen niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin.

Yleisölle Janne lähettää vielä terveiset ja toivottaa kaikki tervetulleeksi katsomaan, sekä kannustamaan otteluihin.

Santeri Hietala (s.1997) on seuran oman juniorimyllyn kasvatti, joka on varustettu isolla Nibacos-sydämellä. Ensimmäisen kerran edustuksen ringissä Santeri oli jo kaudella 2012-2013 ja ensimmäiset minuutit kakkosessa tulivat jo seuraavalla sesongilla. Viime kaudella pehmeillä käsillä varustettu nuori mies lähti kokeilemaan siipiään divarin Blue Foxiin ja nyt on taas aika palata kotiin.

Vuoden divariseikkailun jälkeen Santeri palaakin iloisin mielin takaisin Nibacosiin. –Hyvillä fiiliksillä ollaan ja mukava palata takaisin pelaamaan Kokkolaan. Toivottavasti saadaan hyvä joukkue kasaan, jolla lähdetään parantamaan edellisestä kaudesta. Itselle en vielä tässä vaiheessa ole mitään erityisiä tavoitteita asettanut, katsellaan niitä sitten kun treenitkin pyörähtävät käyntiin.

Myös Santerilta irtoaa lopuksi terveiset kokkolalaiselle lajiväelle (ja tietenkin omalle suurilukuiselle fanijoukolleen) –Tervetuloa sankoin joukoin kannustamaan ja pitämään kovaa ääntä areenan lehtereille.

Sinisen laivan kapteeni Toni Paloaho on jälleen tyytyväinen uusiin kiinnityksiin. –Taas on saatu miehiä mukaan tulevalle kaudelle ja joukkueen runko täydentyy kokoajan.Tuikka on kokenut ja luotettava maalivahti, jolla pelihaluja riittää ja asenteesta voi varsinkin meidän nuoremmat pelaajat ottaa mallia.

-Hienoa saada taas Santeri mukaan. Viimekaudella nuori mies sai paljon vastuuta divarissa, joten hän on myös kasvanut paljon korkoa tässä vuoden aikana. Tästä on hyvä jatkaa tulevia sopimusneuvotteluita ja pelaajahankintoja.

Tulevan kauden joukkueen kokoaminen on lähtenyt mallikkaasti liikkeelle ja kevään tullen sopimuksia tullaan julkaisemaan vielä useampi kappale. Jäädään odottamaan niitä jännityksellä.

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-