Vain pisteen reissu
Julkaistu: 28.01.2018 00.00

Vain pisteen reissu

Lauantaina lähdettiin leveällä rosterilla haastamaan Spv ja SC Saragoza Kristiinankaupunkiin. Tästä huolimatta peli oli tahkeata eikä otetta saatu koko hommasta.

Ensin kohdattiin odotetusti kova Spv. Punainen aalto iski heti päälle ensimmäisessä erässä ja jätti siniset jalkoihin lukemin 4-0. Toiseen erään porukka heräsi ja suurempaa vaihdetta laitettiin silmään, tosin tuloksitta. Kolmanteen erään mentiin edelleen lukemissa 4-0. Maalintekopaikkoja yritettiin luoda mutta punaiset puolustivat tiivistä omassa päässään. Spv:n pelaaja Anna Marttala iski vielä kolmannen erän alkuun viidennen maalin. Ottelu päättyi karuun 5-0 tappioon. Melkein kaikki maalit saivat alkunsa tilanteista jossa vastustaja teki nopean vastaiskun pallon menetyksestä, syötti ristiin vapaalle pelaajalle ja siitä maaliin. Kaiken kaikkiaan Spv pelasi hyvin maltillisesti ja liikkuvaa peliä, johon valitettavasti emme pystyneet puuttumaan. Pelin parhaana palkittiin nibbareilta Tua Böös.

Jos ensimmäisessä pelissä mentiin Spv:tä vastaan ojaan niin paikallisvastuksen SC Saragozan kanssa mentiin sitten allikkoon. Sarjanjumbo aliarvioitiin täysin ja hommatiin itsemme hyvin tukalaan tilanteeseen. Maalitta mentiin kaiken kaikkiaan 34:07 minuuttia! Tämän maalin joukkueellemme loi vastustajan oma maalivahti pukatessaan pallon taaksensa. Sinivalkoine joukkue oli verrattavissa kesän varsoihin jotka pääsivät ensimmäistä kertaa vihreille laitumille. Kentällä juostiin miten sattuu ja syötettiin sokkoja. Kenties mailaa alettiin puristamaan pienessä hädässä eikä mistään tuumannut tulla yhtään mitään. Saragoza onnistui merkkausvirheestä iskemään tasoihin 1-1 ajassa 40:20. Loppu peli mentiikin kynsiä jyrsien että tuleeko takkiin. Peli onnistuttiin kumminkin päättämään 1-1 lukemiin. Pelin parhaana palkittiin ansaitusti maalivahti Johanna Jylhä.

Viikonlopun tavoitteista jäätin kauaksi ja vähäpuheinen porukka lähti kotimatkalle. Vuosi 2018 on alkanut hieman hankalasti kun saldona vain tasapelejä ja yksi tappio. Harjoituspeleissä ollaan onnistuttu mallikkaasti mutta tarmoa ei olla saatu vietyä sarjapeleihin. Kapteeeni Kati Kynnäs otti asian esille paluumatkalla.Hän sanoin näin "Vanhempana pelaajana voin sanoa että joukkueemme on vielä nuori ja kokematon. Välillä mennään kentällä niin kovalla tempolla että ajatus ei kerkeä tekemiseen mukaan. Mutta tässä on taitava porukka kasassa jolla on rahkeet vaikka mihin, kuhan otetaan ajatus mukaan". Valmentaja Risto Koljonen komppasi joukkueen kapteenia samoin sanoin. Hetkellisesti mennään suossa ja täältä taas noustaan. Välistä pitää ottaa takkiin että voittamisesta osaa sitten nauttia.

Runkosarjan viimeiset pelit pelataan sunnuntaina 11.2.2018 Vaasassa. Tämän jälkeen lohkon 4 parasta joukkuetta pelaavat keskenään siitä ketkä jatkavat nousukarsintoihin. Tällä hetkellä Nibacos naiset majailevat sijalla 3, vain pisteen edellä SC Kokkolasta.

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-