22
TAM
14.00
Miehet, Sarjaottelut

SPV II - Nibacos Edustus   4 - 4

Seinäjoen Urheilutalo

Nibacos ja SPV II tasasivat pisteet

Sunnuntaina edustuksen linja-auto lähti aamusella matkaan kohti Seinäjokea, kun jo kello 14:00 alkavassa ottelussa pelattiin SPV II vastaan. Kokoonpano koki runsaan muodonmuutoksen ja käytössä oli kymmenen hyökkääjää ja neljä pakkia, sekä tietenkin kaksi veskaria, joista Jan-Olov Backlund oli nyt torjuntavuorossa. Pois riveistä olivat Jori Heikkilä, Santeri Hietala, Toni Paloaho, Artturi Porko, sekä Tommi Tilus. Uutena miehenä lauantaille saatiin Oskari Kauppila.

Ottelu alkoi tunnustellen. Kumpikin joukkue sai omat paikkansa, mutta molemmissa päädyissä oli jälleen loistavat veskarit, jotka tylsyttivät maalintekoaikeet. Siniset lyövät kuparisen rikki ajassa 5:48, kun vastahyökkäyksen päätteeksi Tuomas Tilus iskee voimalla Nibacosin 0-1 maalin Pauli Peltoniemen syötöstä. Lisää oli luvassa ajassa 11:57, kun Tuomas Palovaara pääsee koittamaan rankkarista vastustajan maalivahti Saku Källin ohittamista. Pienen sivuttaisliikkeen jälkeen Tumppi päättää ujuttaa pallon nätisti Källin puikoista ja lisää johdon 0-2:een. Siniset onnistuvat vielä kerran erän aikana, kun ajassa 17:57 Honkaniemen näpäytys päätyy maalin oikeaan yläseen ja tilanne nyt 0-3. Erän loppuun Peliveljet pääsevät vielä ylivoimalle, kun Palovaara lähtee istunnolle ajassa 18:09. SPV ei tilaisuutta hukkaa, vaan vanhan ketun Tommy Koposen veto yllättää Backlundin, kaventaen erän päätöslukemiksi 1-3. Erässä entisen maalivahtisuuruuden, Dominik Hasekin lailla Nibacosia kannatellut Backlund ottaa palloa kiinni 11 kertaa ja Källille kertyy torjuntoja 7 kappaletta.

Toisessa erässä Nibacos pääsi useaan otteeseen testaamaan maalivahti Källin taitoja, mutta herran torjuntavire oli erinomainen, eikä Källi antautunut erän aikana kertaakaan. Peliveljet sen sijaan onnistuivat kahteen otteeseen. Ensin ajassa 24:00 nopean vastahyökkäyksen jälkeen Eero Valkonen sivaltaa pallon maalin vasempaan takakulmaan kaventaen lukemiksi 2-3 ja 33:24 Markus Yli-Mäki pääsee puolittaiseen läpiajoon. Yli-Mäki malttaa sen verran, että Backlund joutuu kylkimyyryyn, mutta laittaakin ovelasti pallon Jaanun kainalon alta häkkiin ja peli onkin tasan 3-3. Nämä olivat myös erän päätöslukemat. Backlundille töitä tarjoutui ainoastaan kahden torjunnan verran ja toisessa päädyssä Källi koppaili palloa 10 kertaa.

Viimeisessä erässä tavoitteena oli tietenkin painella ohi SPV:stä ja napata kaksi sarjapistettä Kokkolaan. 45:08 Peliveljet ottivat jäähyn ja siniselle tarjoutui oiva tilaisuus mennä johtoon. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten edelleen mentiin rintarinnan. Helpotusta tuli kuitenkin ajassa 49:08 Aapo Lokasaaren toimesta, jonka kantti vasemmasta laidasta uppoaa maalin vasempaan alakulmaan ja siirtää Nibacosin 3-4 johtoon. Lisämaalit olivat myös hakusessa, mutta näitä ei enää ollut Nibacosille tarjolla. Peliveljet sen sijaan onnistuivat vielä kerran aivan erän loppuun, kun ajassa 59:09 Valtteri Välisaaren upea veto uppoaa vastustamattomasti lähelle oikeaa ylästä, tasoittaen tilanteeksi 4-4. Varsinainen peliaika päättyi myös näihin lukemiin, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta. Jatkoajalla Palovaaran yhtä tolppalaukausta lukuun ottamatta, lähemmäs maalia ei päästy, joten pisteet tasattiin lukemin 4-4. 3.erässä ja jatkoajalla Backlundille kirjattiin torjuntoja lukemin 8 ja 1. Källi urakoi viimeisessä erässä 14 torjuntaa ja jatkoajalla oli pallon tiellä 2 kertaa.

Sunnuntaina pelattiin lähtökohtiin nähden ehjä peli. Edellinen ottelu tuntui suurimman osan kropassa ja pikkufinaalin tappio painoi varmasti vielä monen mielessä. ”Joukkue sai kaivettua hyvän peli-ilmeen sunnuntaille ja vastaavalla oltaisiin voitettu SB Naantali peli. Hieno esitys koko porukalta”, kommentoi valmentaja Jukka Kinnunen joukkueen peliä. Kinnunen antoi myös kritiikkiä sille, että pikkufinaalin jälkeisenä päivänä pitää pelata sarjapeli. Allekirjoittanut voi myös yhtyä tähän näkemykseen ja ottelun ajankohdan olisi pitänyt olla eri, kuin nyt.

Sininen onnistui joukkueena hyvin ja vaikea nostaa ketään tiettyä pelaajaa toisten yläpuolelle. Backlund maalissa jatkoi siitä, mihin Pira edellisenä päivänä jäi ja näytti jälleen, että maalivahtiosasto on kevättä ajatellen todella vahvassa iskussa. ”Vaikea peli, paljon väsyneitä ukkoja. Lauantain peli oli fyysisesti ja henkisesti raskas meille, joten emme päässeet omalle tasollemme Peliveljiä vastaan, mutta voimme silti olla tyytyväisiä yhteen pisteeseen, johtuen olosuhteista”, Backlund tuumi ottelusta.

SPV II onnistui hienosti pistämään sinisille kampoihin ja aiheuttamaan Nibacosille ensimmäisen pistemenetyksen. Joukkue pystyi ajoittain ottamaan myös pallonhallinan itselleen. Tiukoissa paikoissa puolustus toimi hyvin ja Källi maalissa piti huolen, että neljää maalia enempää ei selän taakse mene.

Nibacosin matka runkosarjassa jatkuu tulevana perjantaina Kokkolan Kampushalilla, kun kaiken kokenut, maailmaa nähneen SB Vaasa II:n miehistö saapuu haastamaan edustuksen kisaan sarjapisteistä. Tervetuloa silloin!

Tilastot
SPV II

4 - 4

1 - 32 - 01 - 1
5'MaaliTilus Tuomas
5'MaalisyöttöPeltoniemi Pauli
11'MaaliPalovaara Tuomas
17'MaaliHonkaniemi Miikka
17'MaalisyöttöPeltoniemi Pauli
18'Jäähy: 2minPalovaara Tuomas
49'MaaliLokasaari Aapo
49'MaalisyöttöHonkaniemi Miikka

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-