2
MAA
19.00
Miehet, Sarjaottelut

Nibacos Miesten edustus - Sb Vaasa YB  7 - 4

Kampushalli

Edustukselle voitto runkosarjan päätösottelussa

Miesten edustus päätti runkosarjan 7-4 voitolla SB Vaasa Young Boysista. Voiton myötä siniset varmistivat myös runkosarjavoiton ja kotiedun pudotuspeleihin.

Ensimmäinen erä mentiin pitkälti kotijoukkueen komennossa ja joukkue pyöritti peliä pitkiä jaksoja vastustajan kenttäpuoliskolla, mutta ensimmäistä maalia saatiin kuitenkin odottaa erän 14. minuutille saakka. Päädyssä edennyt Joonas Poutanen (0+1) huomaa Miikka Honkaniemen (1+1) liikkeen maalin edustalle ja heittää pienen lättysyötön tontille, jonka Miikka jatkaa suoraan pesään ajassa 14:11. 2-0 osuma syntyy pari minuuttia myöhemmin, kun Aapo Lokasaaren (0+1) veto jää Tuomas Palovaaran (1+0) jalkoihin, mutta Tuomas pääsee iskemään pallon maalin edestä verkkoihin. Nämä eivät jää erän ainoiksi maaleiksi, vaan ajassa 18:16 sinisten ikämies-osasto, vastustajan päädyssä juoninut pakkipari Kinnunen-Paloaho iskee vielä 3-0 osuman. Naulaajana Jukka (3+0) ja syöttäjänä Toni (0+1). Näillä lukemilla mentiin myös viettämään taukoa. Sinisten maalia vartioinut Backlund selviää kolmella torjunnalla ja vaasalaisten veräjällä Mikko Lybeck napsii 10 torjuntaa.

Toisessa erässä Nibacos menettää hieman otettaan, kun taas Young Boys saa paremmin juonesta kiinni. Vaasalaiset myös tekevät erän ensimmäisen maalin ajassa 27:10, kun Nico Hagelberg ja Matias Hannu pääsevät 2 vs. 1 hyökkäykseen. Ensimmäisen vedon tielle Backlund venyy hienosti, mutta tilanteen jälkeisestä riparista Matias Hannu iskee pallon maaliin ja kaventaa pelin 3-1:een. Hetken päästä isännät menevät jälleen kolmen maalin johtoon, kun Tommi Tilus (0+2) jakaa pelivälineen Jukka Kinnuselle ja pienen harhautuksen jälkeen Kinnunen sijoittaa 1-4 maalin tarkasti vasempaan yläseen. Hetken päästä siniset pääsevät vielä ylivoimalle Atte Rautasen ajeltua Poutasen katsomon reunaan, josta Joonas selviää onneksi säikähdyksellä, eikä loukkaa itseään pahemmin. Rautaselle tästä viisiminuuttinen vaarallisesta pelistä. Ylivoima kerkeää jauhaa vajaan minuutin verran, ennen kuin Kinnunen näpäyttää viivan tuntumasta hatun päähän ja siniset 5-1 johtoon. Enempää maaleja ei ylivoimalla synny, vaikka sinisellä useampi paikka onkin. Myöskään tasaviisikoin kumpikaan joukkue ei onnistu maalitiliään kasvattamaan, joten erä päätetään 5-1 lukemissa. Molemmille veskareille kirjataan kolme koppia mieheen.

Viimeisen kaksikymppisen alku on siniseltä sekavaa ja Young Boys saa aikaan useamman tilanteen kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. Edustus kuitenkin iskee erän ensimmäisen maalin ajassa 46:17, kun Tuomas Palovaara karvaama pallo ajautuu Honkaniemelle, joka kääntää vielä oikealla puolella päivystäneelle Hannu Hirvelle (1+0) ja Hannu pääsee lataamaan pallon maaliin, huolimatta Mikko Lybeckin notkeasta venytyksestä. Puolen minuutin päästä sinisten Tuomas Tilus (1+0) saa apinan pois harteiltaan, kun Tuomas Kinnusen ja Vertti Hyypän (0+1) hyvän karvauksen jälkeen Tuppu pääsee iskemään 7-1 maalin suoraan syötöstä. Young Boys ei kuitenkaan tästä luovuta, vaan erän puolen välin kohdilla Pekka Seppänen pääsee irtopallosta kaventamaan pelin 7-2:een. Ajassa 56:47 Young Boys kaventaa 7-3:een, kun yksin maalille unohdettu Nico Karlström pääsee ohjaamaan Seppäsen vedon verkkoon. Vielä vajaa minuutti ennen päätössummeria vaasalaiset kaventavat pelin loppulukemat 7-4:ään, kun Karlström ohjaa jälleen Seppäsen vedon maaliin. Näillä lukemilla Nibacos ottaa runkosarjan viimeiset sarjapisteet. Backlundille merkataan myös viimeisessä erässä 3 torjuntaa ja Young Boysin Lybeck torjuu 7 kertaa.

Sinisten ensimmäinen erä oli pelillisesti parasta antia tämän vuoden puolella ja pallollinen tempo oli hyvällä tasolla. Kahteen viimeiseen erään ote alkoi heiketä ja varsinkin ottelun viimeinen kymmenminuuttinen oli heikkoa pelaamista. Maaleja siniset olisivat voineet iskeä paljon enemmänkin, mutta hyvin monta kertaa päätettiin vielä syöttää myös hyvistäkin maalintekopaikoista. Kolme maalia iskeneen Jukka Kinnusen lisäksi yksilönä on nostettava kaksi pistettä saalistanut Miikka Honkaniemi, jonka kahden suunnan pelaaminen oli jälleen erinomaista. Molemmissa päädyissä veskarit onnistuivat hienosti. Huolimatta vähäisestä torjuntamäärästä, edustuksen Backlund otti jälleen tukun tärkeitä torjuntoja ja vaasalaisten Mikko Lybeck onnistui nollaamaan siniset useaan eri otteeseen.

Runkosarjan voiton myötä Nibacos sai valita pudotuspelien ensimmäisen kierroksen vastustajansa ja valinta osui SB Kauhajokeen. Pudotuspelit polkaistaan käyntiin tulevan viikon perjantaina Kampushallilla, kierros jatkuu lauantaina 11.3. Kauhajoella ja mahdollinen kolmas ottelu pelataan seuraavana päivänä jälleen Kokkolassa.

Kuvat: Tommy Lågland

Tilastot

7 - 4

Sb Vaasa YB
3 - 02 - 12 - 3
14'MaaliHonkaniemi Miikka
14'MaalisyöttöPoutanen Joonas
16'MaaliPalovaara Tuomas
16'MaalisyöttöLokasaari Aapo
18'MaaliKinnunen Jukka-Pekka
18'MaalisyöttöPaloaho Toni
30'MaaliKinnunen Jukka-Pekka
30'MaalisyöttöTilus Tommi
31'MaaliKinnunen Jukka-Pekka
31'MaalisyöttöTilus Tommi
46'MaaliHirvi Hannu
46'MaalisyöttöHonkaniemi Miikka
46'MaaliTilus Tuomas
46'MaalisyöttöHyyppä Vertti

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-