Jukka Kinnusesta Kokkolan vuoden valmentaja 2017
Julkaistu: 20.12.2017 00.00

Jukka Kinnusesta Kokkolan vuoden valmentaja 2017

Edellisellä viikolla edustusjoukkueen päävalmentaja Jukka Kinnunen valittiin Kokkolan vuoden valmentajaksi. Vuoden 2015 keväästä lähtien miehiä valmentanut Kinnunen on luotsannut kahtena peräkkäisenä kaudella Divarin nousukarsintojen toiseksi viimeiselle kierrokselle ja lisäksi edellisellä kaudella pohjanmaan lohkon voittoon. Suomen Cupissa joukkue eteni viimekaudella aina pikkufinaaleihin saakka, kun puolivälierissä liigajoukkue LaSB oli niukasti parempi. Jukan vastuualueelle on kuulunut myös toisenasteen opiskelijoiden akatemiatoiminta, mikä on tuonut nuorille lupauksille lisäharjoituksia aamuharjoitusten kautta.

Tutkiva journalisti esitti Kinnuselle muutaman kysymyksen palkinnon johdosta.


Mitkä ovat omat fiilikset tunnustuksesta?

-Erittäin hyvät.Kertoo siitä, että asioita on tehty oikein ja pelaajat ovat tänä aika kehittyneet eteenpäin.

Missä olet mielestäsi onnistunut parhaiten kahden ja puolen vuoden aikana ollessasi Kokkolassa?

-Joukkueen peli on ollut parhaimmillaan keväisin, joten siinä ainakin. Ollaan päästy pitkälle ja saatu pelata kovia pelejä.

Missä on ollut eniten kehitettävää?

-No, molempina keväinä ei olla päästy kuitenkaan päätyyn asti. Varsinkin viimekeväänä joukkue oli kokoonpanon osalta varmasti yksi parhaista, mitä Kokkolassa on pelannut ja kaikki ainekset nousuun olivat, joten tältä osin en onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikin puolin kehitettävää ja oppimista vielä riittää.

Mikä on mieleenpainuvin muisto Kokkolan ajalta?

-Niitä on kertynyt useita. Paikallispelit ovat olleet aika muistorikkaita tiukkoine vääntöineen ja yleisöineen, meidän kotiyleisö on ollut hieno tuki meille, ensimmäinen kevät Kokkolassa karsintapeleineen. Viimekausi kokonaisuutena on myös jäänyt hyvin mieleen. Syyskausi mentiin voitosta voittoon ja ensimmäinen tappio vasta Suomen Cupin puolivälierissä ja kotona LaSB:ia vastaan tiukan pelin jälkeen, kun lehtereillä oli yli 500 katsojaa. Tästä seurasi vielä myös Cupin pikkufinaali ja nousukarsinta pelit, joten varsin nousujohteinen kausi oli. Varmasti voisi mainita jotain muutakin, mutta nuo ovat päälimmäisenä mielessä.

Ketä haluaisit kiittää tästä palkinnosta?

-Tietenkin pelaajia ja joukkueita, keitä olen saanut valmentaa tänä aikana. Erityisesti viimekauden joukkueelle iso kiitos, joka on yksi parhaista valmennettavistani.Tältä alueelta löytyy hyviä pelaajia ja jos parhaat saadaan samaan joukkueeseen, sillä varmasti noustaan Divariin. Taustoille kiitos siitä, että ovat mahdollistaneet minulle sen työn, jota haluan tehdä. Iso kiitos myös omille läheisille, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet koko kaksi ja puolivuotta, varsinkin vaikeilla hetkillä.

Kinnunen ja miesten edustusjoukkue viettävät nyt kaivattua joulutaukoa ja jatkavat taistelua pudotuspelipaikoista jälleen vuoden 2018 alussa, kun sarjakausi jatkuu perjantaina 5.1. Kampushallilla Seinäjoen Mailattomia vastaan. Joukkue toivottaakin kaikille hyvää joulua, sekä onnellista uutta vuotta!

Nähdään taas hallilla.

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-