Akatemia kaudella 2019-20
Julkaistu: 26.05.2019 00.00

Akatemia kaudella 2019-20

Nibacos Akatemia pelasi kaudella 2018-19 5-divaria pohjanmaan lohkossa. Kauden päätteeksi joukkue nousi 4-divariin. Joukkue lähtee tulevaan kauteen tavoitteena nousi jo 3-divariin. Joukkue rakentelu on ollut kovassa vauhdissa. Joukkueen runko rakentuu viime vuoden Nibacos Akatemiasta ja B- ja C1-junioreista sekä lisäksi avoimella tryoutilla. Tällä hetkellä tryoutin jälkeen joukkueessa on noin 20 kenttäpelaajaa ja 3 maalivahti. Osa vielä miettii lähteekö pelaamaan. Runko joukkueesta on kumminkin valmis.

Nibacos Akatemiasta nousu Nibacoksen miesten edustuukseen

Nibacoksen juniori pelaajapolkua on tällä kaudella kehitetty ja tullaan ensikaudella edelleen kehittämään, että vanhemmilla junioreilla (A-, B- ja C-junioreilla) on mahdollisuus nousta Nibacoksen edustukseen. Nibacoksen Akatemia ja Nibacoksen miesten edustus tekevät tulevalla kaudella yhteistyötä jolla avataan mahdollisuus junioripelaajille taistelu mahdollisuus peliajasta edustuksessa.

Kesän harjoittelua aloitellaan kovasti. Kesäkuussa harjoituksia on 1-3 kertaa viikossa. Akatemian omissa kesäharjoittelussa keskitymme juoksuun ja fysiikkaan. Lisäksi pelaajat voivat käydä edustuksen treeneissä sekä toisinpäin.

Valmennuksesta vastaavat tulevalla kaudella. Janne Männikkö on vastuuvalmentaja, Tuomas Saari on sekä edustuksessa että akatemiassa valmentajana sekä apuvalmentaja Marcus Pohjoismäki. Maalivahti valmentajana Atte Hanhineva.

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-