Yhteenveto Akatemian kaudesta
Julkaistu: 18.03.2020 00.00

Yhteenveto Akatemian kaudesta

Akatemia kaudella 2019-20 uudistui ja lähti suurilla tavoitteilla ja ehkä odotuksilla. Joukkue lähti nolla tilanteesta, tuli uudet valmentajat ja pelaajat. Joukkueeseen otettiin B- ja C-junioreita lähtötilanteessa. Järjestettiin try-out jonka kautta joukkueeseen liittyi muutama pelaaja ja miesten edustuksen kanssa tehtiin farmisopimus. Akatemian tarkoitus on viedä omia junioreita lähemmäksi miesten edustusta. Tällaisilla lähtö kohdilla oltiin menossa heinäkuussa 2019.

Kesä 2019

Harjoittelu aloitettiin Juhannuksen jälkeen, lähinnä fysiikkaa ja juoksi tehtiin, lisäksi miesten edustuksen mukana pelaajat kävivät lajiharjoittelua. Kesän lopussa aloitettiin yhteisharjoittelu C1-kilpa joukkueen kanssa.

Kauden alku meni ihan mukavasti, aloitettiin voitolla FCB:stä Vaasassa. Nuori joukkue pääsi kokeilemaan millaista on pelata aikuisten sarjoissa. Monellakaan ei vielä ollut kokemusta tästä. Syyspuoliskon paras voitto tuli Hipa II, kun ihan pelin lopussa ratkaistiin 3-4 voitto Kaustisella. Yksi kauden parhaista peleistä Akatemialta! Farmisopimuksella oli miesten edustuksesta kentällinen mukana joulukuun alkuun asti.

Vaikea joulukuu ja siitä aina ihan sarjan loppu metreille asti...

Vuoden viimeiset pelattiin 7 kenttäpelaajalla ja yhdellä maalivahdilla, flunssa aalto ja monta muuta yhteensattumaa. Tämä oli ehkä kauden hauskin reissu, ainakin pukukopissa oli sellainen meininki ja se välittyi myös pelikentälle. 2 hyvää peliä pienellä porukalla taisteltiin.

Vuoden vaihteesta aloiteltiin taas vaihtelevalla menestyksellä, oli tiukkoja pelejä ja hankalia pelejä.

Kauden toiseksi viimeiseen turnaukseen muutettiin vielä pelisysteemiä vähän joka alkoi jo heti tuottaan tulosta. Viimeisessä turnauksessa viimein kaikki osui kohdalleen ja pelattiin ylivoimaisesti kauden parhaat pelit! Tasuri ja voitto loi itseluottamusta koko joukkueelle. Hyvillä mielin aloitettiin valmistautuminen tuleviin pleijareihin (karsintoihin alaspäin), mutta kaikki tietää ilman kertomattakin lopputuloksen...

Nyt odotetaan mikä on Akatemian ensikauden sarjapaikka.

B-junnujen aluesarja

Akatemiasta osa pelaajista osallistuivat yhdessä C1-kilpajoukkueen kanssa B-aluesarjaan. Tarkoituksena oli saada vain lisää pelejä kaudelle, päätöksen sarjaan liittymisestä tekivät pelaajat alku syksystä. Mahdollisuudet voittaa sarja olivat hyvät.

Loppukaudesta suunniteltiin lisäksi yhteistyötä C2-junioreiden kanssa ja kauden mittaan poikia kävikin treeneissä mukana.

Tässä lyhyesti Akatemian kausi 2019-20. KIITOS PELAAJILLE JA TUKIJOUKOILLE!

Valmennuksesta vastasivat:

Janne Männikkö (Akatemia), Marcus Pohjoismäki (B-junnut) ja Jaakko Puputti (C1-kilpa).

Seuratkaa Akatemian ilmoittelua, tarkoitus on pitää try out kaudelle 2020-21 heti kun mahdollista, voi olla jo etukäteenkin yhteydessä jos kiinnostaa pelaaminen Akatemiassa.

Vielä kuvia kaudelta:


Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-