8
MAR
14.00
B-pojat, I-divisioona

Nibacos - Josba  8 - 10

Maininki

Aaltoilevaa Mainingissa, Josba korjasi pistepostin.

Isänpäiväksi Hollihaka vaihtui Mainingiksi ja vastustaja Josbaksi.

Josba oli vastustajana uusi jota tämä valkoinen Nibacos ei ollut vielä aikaisemmilla kausillakaan kohdannut. Ensimmäinen erä oli ottelun tasaisin niin maaleilla, kun pelitilanteidenkin valossa.

Maalitehtailun aloitti punainen vierailija siirtyen ensin kaksi nolla johtoon muutamalla varsin näppärällä laukauksella, nuo tilanteet Nibacos sai vielä nollattua onnistuen myös pari kertaa maalinteossa. Erätauolle 2-2 lukemissa.

Toisen erän väri oli kirkuvan punainen. Josba onnistui kaikessa, siis ihan kaikessa. Toki kotijoukkuella oli muutama musta minuutti jossa liika innokkuus avasi ovia puolustuksessa jotka vierailijat käyttivät tehokkaasti hyväkseen.
Erä murskaavasti Josballe 7-1. Ja isot numerot 9-3.

Kolmannen erän resepti oli yksinkertainen. Pitää parantaa toisesta erästä. Ja senhän valkoinen vyöry tekikin, maalitehtailu aloitettiin ensimmäisellä minuutilla ja maaleja tuli mukavat viisi mutta etumatka oli lopulta liian pitkä. Myöskin erän jäähyt aiheuttivat katkoksen hyökkäysten sommitteluun. Erän maalit Nibacos 5, Josba 1.




Tilastot

8 - 10

Josba
2 - 21 - 75 - 1
16'MaaliSalin Luukas
17'MaaliSaren Lenni
17'MaalisyöttöHonkaniemi Miska
25'MaaliSalin Luukas
25'MaalisyöttöSeppänen Eemeli
40'MaaliSeppänen Eemeli
40'MaalisyöttöYlikorpi Vili
48'MaaliUusisalo Jimi
48'MaalisyöttöBiskop Robert
48'MaaliYlikorpi Vili
48'MaalisyöttöSeppänen Eemeli
58'MaaliYlikorpi Vili
58'MaalisyöttöSeppänen Eemeli
58'MaaliYlikorpi Vili
58'MaalisyöttöSalin Luukas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-