14
MAR
17.00
B-pojat, I-divisioona

Indians - Nibacos   9 - 8

Tennari, Lohja

Niukka tappio Indiansille

Bussijalat oli hyvin lämmitelty Lohjan maastossa ennen kuin peli alkoi, erän pelin luonne oli jo ensi minuuteista selvä. Indians haki alakolmiolla pelaajaa maalille ja Nibacos iski vastahyökkäyksistä. Taktiikka toi Indiansille 4-2 taukotilanteen.

Toisesta erästä eteenpäin valkoinen vierailija oppi Indians taktiikan ja alkoi pelaamaan keskustaa kiinni, tästä huolimatta taitava kotijoukkue teki maalin enemmän erässä ja 7-4 tilanteessa tauolle.

Kuten koko Marraskuun on kolmas erä ollut Nibacoksella tapahtumia täynnä, tänäänkin erä tarjosi rankkareita, alivoimaa, ylivoimaa ja lämmenneitä tunteita keltapaitaisia tuomareita kohtaan. Loistava kolmannen erän kiri toi jo valkoiset 7-7 tasatilanteeseen mutta Indians kuittaisi pian tasoituksen jälkeen

kotijoukkueen jälleen johtoon. Tällä kertaa johto piti ja vaikka valkopaidat ahdistivat kotijoukkueen lopussa vielä puolustusasemiin. Taululla 9-8 numerot tuomarin puhaltaessa viimeisen kerran pilliinsä.

Kokonaisuudessa Nibacos pelasi hyvän pelin, kotijoukkue oli juuri tuon maalin parempi tänään ja siitä ei valitettavasti sarjapisteillä vierailijoita palkita.
Ottelunpöytäkirja

Ottelun erät 2-3 nähtävissä HeimoTV:n kautta

JoukkueOVJVJHHTMPMMEP
1.SBS Wirmo / Masku7610094-276720
2.Pirkat8502155-52317
3.Indians6321063-382514
4.Nibacos8320366-541213
5.SPV4400030-131712
6.M-Team II6210340-48-88
7.ÅIF4201126-1887
8.Josba6110427-43-165
9.Hawks7102428-51-235
10.Sudet SB5101330-49-194
11.Happee II4100321-32-113
12.PSS7000726-81-550

Tilastot
Indians

9 - 8

4 - 23 - 22 - 4
1'MaaliSeppänen Eemeli
1'MaalisyöttöSalin Luukas
9'Jäähy: 2minSalin Luukas
12'MaaliSaren Lenni
12'MaalisyöttöHonkaniemi Miska
31'MaaliLevijoki Kasperi
31'MaalisyöttöNadasi Roope
32'MaaliSaren Lenni
32'MaalisyöttöNissilä Roope
42'MaaliSeppänen Eemeli
42'MaalisyöttöSalin Luukas
44'MaaliHonkaniemi Miska
44'MaalisyöttöYlikorpi Vili
49'MaaliSalin Luukas
49'MaalisyöttöYlikorpi Vili
49'Jäähy: 2minLaakkonen Sampo
59'MaaliYlikorpi Vili
59'MaalisyöttöSeppänen Eemeli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-