11
SYY
11.30
T18 (s.2004-2005), T18 valtakunnallinen alkusarja

Nibacos - Steelers  

Hollihaka, Kokkola

T18 turnaus vihdoin Kokkolassa

T18 valtakunnallisen alkusarjan C-lohko jatkuu 11.9. Kokkolan Hollihaassa, jossa pääsemme ensimmäistä kertaa ikinä pelaamaan vierasturnauksen SC Kokkolan toimiessa järjestävänä joukkueena. Kenties voimme tätäkin turnausta kotiturnaukseksi kutsua, vaikka järjestelyjä meidän ei tarvitsekaan hoitaa. Tätä turnausta on odotettu hyvin pitkään, sillä olemme päässeet pelaamaan Kokkolassa kotihallissa viimeksi melkein kaksi vuotta sitten joulukuussa 2019. Hollihaassa vastaan asettuu Steelers Hämeenlinnasta sekä KooVee Tampereelta. Steelers ja KooVee kohtasivat toisensa ensimmäisellä kierroksella ottelun päättyessä tasatulokseen 2–2.

Ensimmäisen turnauskierroksen jälkeen jokainen joukkue on avannut jo pistetilinsä ja vain Classic on onnistunut voittamaan molemmat ottelunsa. Nibacos löytyy sarjataulukosta sijalta 3. Joukkueen sisäistä pistepörssiä johtaa Veera Kurikkala, joka on kahteen pelattuun otteluun tehnyt tehot 3+2.

Yleisöä otetaan sisälle siten, että jokaisen joukkueen kannattajille on oma osa katsomossa, jossa saa oman joukkueensa pelin katsoa. Katsojilla on oltava kasvomaski. Kaikki kannattajat poistuvat joukkueen mukana hallilta, kun oma joukkue ei pelaa. Toivomme, että mahdollisimman moni tulee meitä paikan päälle kannustamaan! Jos et pääse paikalle Hollihakaan, niin ottelut striimataan SC Kokkola T18 YouTube -kanavalle.

Nibacos – Steelers

Steelers ei ole aikaisemmilla kausilla pelannut tässä ikäluokassa valtakunnallista sarjaa, mutta aluesarjassa on menestystä tullut vuodesta toiseen. Kaudella 2019–2020 Steelers voitti länsirannikon ja sisäsuomen yhdistetyn aluesarjan alkusarjanlohkon 1 saavuttaen 5 ottelusta 5 voittoa maalierolla 29–6. Ylemmän jatkosarjan 15 ottelusta Steelers saavutti 9 voittoa, 2 tasapeliä ja 4 tappiota keräten yhteensä 21 pistettä, joka riitti lohkon toiseen sijaan. Kaudella 2020–2021 ehdittiin pelaamaan sisäsuomen aluesarjaa 5 ottelua, joista Steelers voitti 4 ja hävisi yhden. 8 pistettä lohkossa oli saavuttanut myös KooVee ja KalvKe.

Steelers T18 aloitti kautensa 29.8. Tampereella pelaten tasan 2–2 KooVeen kanssa ja häviten Classicille lukemin 6–1. Nibacos T18 on viimeksi kohdannut Steelersin SM-karsinnoissa elokuussa 2020, jolloin tiukka ja tasainen ottelu päättyi Nibacoksen 3–2 voittoon.

Steelersistä kannattaa seurata #61 Pirkko Laine sekä #16 Iida Eloranta.

Nibacos – KooVee

Tyttö- ja naispuolella Tampereen KooVee on kerännyt mainetta ja kunniaa Kaupin kaksosten kasvattiseurana. Moni tuntee KooVeen paikalliskilpailijan Classicin paremmin salibandypiireissä kovana kestosuosikkina ja jokaisen sarjan hallitsijana, mutta KooVeeta ei tule jättää taka-alalle. KooVee on useana vuonna toiminut MAAJOUKKUETIE yhteistyöseurana, jolloin kaikki tiettyjen ikäluokkien junioripelaajat ovat olleet mukana MAAJOUKKUETIE -leirityksissä.

Steelersin tapaan myös KooVee on tasaisen tuttu menestyjä aluesarjoissa. Kaudella 2019-2020 KooVee pelasi länsirannikon ja sisäsuomen aluesarjaa sijoittuen kolmanneksi kuudella pisteellä ja edeten jatkoon ylempään jatkosarjaan saavuttaen siellä 15 ottelusta 14 pistettä (5 voittoa, 4 tasapeliä, 6 tappiota). Kaudella 2020-2021 KooVee ennätti pelaamaan 5 ottelua keräämällä 8 pistettä (4 voittoa, 1 tappio).

KooVeen olemme kohdanneet viimeksi kauden 2019–2020 SM-karsinnoissa. Tällöin KooVee voitti tiukan ottelun lukemin 2–1. Kaudelle 2021–2022 KooVeen valmennustiimiin on liittynyt osaamista entisistä Suomen ja Sveitsin naisliigojen pelaajista. Viime viikolla tietoon tuli myös, että KooVee luopui T16 alkusarjan paikastaan, joten voidaan olettaa, että tämän joukkueen pelaajat, tai ainakin osa, pelaavat T18 joukkueen mukana.

Mahtaako viime turnauksessa tehoillaan 2+0 tasapeliä Steelersistä varmistamassa ollut #52 Katariina Siukola olla yhtä tehokas tulevana viikonloppuna?

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-