Nibacos-valmentaja Jan Salin varoitti ennakkoon, että SB Vaasa on vaarallinen vastustaja ja pelannut tiukkoja pelejä. Hyvän ottelun pelasi vaasalaisjoukkue myös Kokkolassa, mutta Nibacos onnistui kuin onnistuikin kääntämään homman voitoksi, 6-5 (1-3, 3-2, 2-0).
Kun Miikka Honkaniemi ajassa 54.54 laukoi ottelun viimeisen maalin, oli se vasta toisen kerran, kun Nibacos ottelussa johti. Edellisen kerran Nibacos oli johtanut ajassa 2.52, kun Jaani Nissilä vei kotijoukkueen 1-0 johtoon.
Pirteä SB Vaasa vei avauserän 3-1. Toisessa erässä vieraat johtivat 4-2 ja 5-3. Kotijoukkueen Luukas Salin iski erittäin tärkeän pukukoppimaalin vain 13 sekuntia ennen erän loppua, 4-5.
Tommi Tilus palkittiin kotijoukkueen parhaana.
-Vastustaja pisti meidät alussa koville. Yllätti liikkuvuudellaan ja karvasi korkealta. Luotettiin omaan tekemiseen ja lopuksi otettiin taisteluvoitto, Tilus kommentoi ottelun jälkeen.
Vieraiden parhaana palkittiin Lassi Tuhkanen.
-Kovatempoinen peli. Kaksi erää pysyttiin hyvin mukana, ei enää kolmannessa. Harmittaa. Pelattiin ihan hyvä peli, mutta hävittiin taas maalilla, Tuhkanen kommentoi.
Alexander Baryshev, SB Vaasan valmentaja, oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Syystäkin.
-Ollaan ylpeitä. Yleisö ja vastustaja tykkäsi varmaan meidän pelistämme. Yleisölle pitää antaa viihdettä. Tässä sarjassa liian moni joukkue parkkeeraa bussin. Voisin mainita Blue Foxin, mutta en mainitse. Meillä on nuori ja työtätekevä joukkue. Kokemus ratkaisi tämän ottelun, Baryshev kommentoi.
Jan Salin, Nibacos:
-Kyllä vastustaja yllätti ja onnistuivat hyvin. Me jäimme alussa vähän telineisiin. Ei oltu ihan valmiita, mutta taas opittiin jotain uutta. Henkisellä puolella pelimme oli kuitenkin nousujohteinen. Tiedettiin, että sieltä se tulee. Lopussa saatiin hyvä tulos.
Maalit:
I: 2.52 Jaani Nissilä (Tuomas Mustonen) 1-0, 9.46 Rasmus Mäkinen (Joni-Petteri Kuoppala) 1-1, 10.40 Isak Laukkonen (Lassi Tuhkanen) 1-2, 18.41 Eerotapio Sormunen (Lassi Tuhkanen) 1-3.
II: 26.50 Luukas Salin (Tommi Tilus) 2-3, 27.34 Riku Korpi (Rasmus Mäkinen) 2-4, 30.20 Eemeli Seppänen (Jesse Lintala) 3-4, 36.57 Eerotapio Sormunen (Vilgot Felixson) 3-5, 39.47 Luukas Salin (Jonatan Tynkkynen) 4-5.
III: 48.56 Tommi Tilus (Luukas Salin) 5-5, 54.54 Miikka Honkaniemi (Tuomas Mustonen) 6-5.
Maalivahdit: Matias Pokela Nibacos 8+5+6= 19, Kevin West SB Vaasa 7+10+3= 23.
Jäähyt: Nibacos 1 x 2= 2 min, SB Vaasa 1 x 2= 2 min.
Yleisöä: 348