Naisten II-divarin neljäs turnaus pelattiin lauantaina 25.11 Tähtihallissa. Mimmit kohtasivat sarjan kärkipeleissä SBS PaHan Ähtäristä ja Nurmon Jymyn. Täydet neljä pistettä lähtivät Mimmien matkassa Kokkolaan.
SBS PaHa - Nibacos 0 - 5 ( 0-0, 0-1, 0-4 )
Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli SBS PaHa, joka oli sarjataulukossa heti Mimmien perässä. Hieman sairasteluista, loukkaantumisista sekä muista poissaoloista johtuen oli Mimmien rosteri hieman totutusta erilainen. Kiitos seuran T18 ja T16 työille, jotka tulivat paikkaamaan poissaoloja. Ottelu lähti Mimmien komennossa heti alkuvihellyksestä, vaikka ottelutuntuman puute näkyi hieman otteissa. Se ettei maaleja nähty avauserässä, niin suurin syyllinen löytyi vastustajan tolppien välistä, jossa hikeä pyyhkien Minna Seppälä ehti jokaisen pallon eteen niin tuurilla kuin taidollakin.
Toisen erän alkuun painotettiin huolellisuutta ja samalla alkoi koneetkin lämpenemään. Ajassa 21:38 Sanni Rentola rikkoo Seppälän muurin hienolla kaukolaukauksella. Enempää maaleja ei erässä kuitenkaan nähty, mutta Seppälä PaHan maalilla pidettiin kuitenkin hyvin työllistettynä.
Kolmanteen erään tulikin sitten päättäväinen Mimmien joukko. Pienellä paussilla päätettiin, että tähän asti ollaan oltu vaan paikalla ja nyt laitetaan pelimoodi päälle. Pelikello ehti kiiruhtaa 10 sekuntia, kun Mette Wecksten laittaa pallon maaliin Emilia Kynnäksen syötöstä. Reilu seitsemän minuuttia eteenpäin ja Suvi Luomaranta puikkelehtii keskialueelta koko puolustuksen läpi ja laittaa PaHan maalivahti Seppälänkin vielä pakettiin, taululle 0-3. Pari minuuttia edellisestä ja Mette toisella maalillaan 0-4, syöttäjänä Marjo Ilomäki. Erän loppupuolelle PaHa tarjoaa vielä Mimmeille ylivoimaa ja reilu minuutin pyörityksen jälkeen Enni Salmi antaa mailan puhua Emilian syötöstä ja loppulukemat 0-5.
Maalivahtien torjunnat: SBS PaHa Minna Seppälä 9 ( 4, 2, 3 ) ja Nibacos Sanna Rantala 5 ( 2, 3, 0 )
Kommentit ottelusta: - Rikkonaisen valmistautumisen pohjalta oikein hyvä ja kontrolloitu esitys. Tiedettiin, että vastustaja elää paljon maalivahtipelistä, oltiin kärsivällisiä, luotiin paikkoja ja sitten alkoi mennäkin kehikoitten väliin. Ja hatunnosto myös vastustajalle, joka yritti pelata omaa peliään eikä vain satsannut omalla aluella puolustamiseen. Muutoksia oli kokoonpanossa, mutta erinomaisesti esiintyivät paikkaavat pelaajat. Ensi esiintymisen naisissa tekivät T16 joukkueen Eeva Tukala ja Sera Joentakanen ja hyvin ennakkoluulottomasti pelasivat, hyvä peli tytöiltä! Maalivahtien torjunnat tilastoissa ovat jotakin jostakin keksittyjä, mutta Sannan neljäs nollapeli ja 100% tilastot on kova suoritus, vaikka pelin jälkeen sanoi, että jos joskus nollapeli tulee helpolla, niin nyt tuli. Mutta sen takana on myös hyvä puolustuspelaaminen ja se näkyi taas jokaisella kentän osa-alueella.
Nibacos - Nurmon Jymy 3 - 1 ( 1-1, 1-0, 1-0 )
Toisessa ottelussa vastaan tuli Nurmon Jymy. Suomen Cupissa NJ onnistui Mimmit Isokyrössä kaatamaan, joten revanssin paikka oli ensikohtaamisessa sarjapelin merkeissä. Ottelu lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja alusta kävi selväksi, että ensimmäinen todellinen haaste on pelissä annettu. Ensimmäisen kerran tällä kaudella Mimmit joutuivat takaa-ajajan rooliin, kun NJ siirtyi 49 sekunnin jälkeen 1-0 johtoon. Oona Virtasen keskialueen vapari yllätti maskissa olleen Elli-Noora Kirsilän. Hetken aikaa Mimmit joutuivat pitämään takaa-ajoa pystyssä, kunnes Helga Koljosen koko kentän soolo tasoittaa ottelun 1-1 tilanteeseen ajassa 8:26.
Toiseen erään 1-1 tilanteessa ja tässä erässä mentiinkin sitten päästä päähän. Varsin yleisöön menevää peliä nähtiin ja paikkoja luotiin molempiin päihin. Molemmat maalivahdit esittivät hyviä otteita, Mirka Hakkola NJ:n maalissa kuin myös Kirsilä Mimmien maalissa. Kuvastavaa erässä oli, että koko kauden aikana ei Mimmien toimesta oltu nähty niin paljon pallon menetyksiä keskialueella kuin tähän erään mahtui, mutta Elli piti joukkuetta pystyssä silloin kun oli tarvetta. Ajassa 23:48 Mimmit sitten siirtyi 2-1 johtoon, kun Sanni Rentola pyssytti viivasta tarkan ja lujan laukauksen taka-alakulmaan ohi Hakkolan. Erätauolle Mimmien komennossa.
Kolmanteen erään Mimmit tekivät pieniä taktillisia muutoksia ja hallinta siirtyi Sinisille. Samalla tuntui myös, että vastustajalta alkoi bensa loppua koneesta. Mimmit loi paikkoja vastustajan maalille ja Elli sai erässä rauhassa katsella Mimmien hallintaa. Ajassa 38:07 Mimmit ratkaisee ottelun, kun Johanna Yli-Tokola vapauttaa Keena Koskelan maalintekopaikkaan, eikä Keena paikasta epäonnistu. Suoraan syötöstä pallo yläkulmaan ja Mimmit 3-1 johtoon. Enempää maaleja ei enää nähdä ja lopun ylivoimassa Mimmit tyytyvät kuluttamaan sekunnit kellosta pois. 3-1 voittoj ja puhtaalla pelillä sarjataulukon kärjessä!
Maalivahtien torjunnat: Nibacos Elli-Noora Kirsilä 22 ( 10,10, 2 ) ja Mirka Hakkola 27 ( 6, 8, 13 )
Kommentit ottelusta: - Hyvä, vauhdikas ottelu. Ensimmäisen kerran jouduttiin todellisesti haasteen eteen, jouduttiin todellakin pelaamaan. Kiitos siitä vastustajalle. Hienosti joukkue otti haasteen vastaan ja parannettiin taas peliä ottelun edetessä. Työmoraali oli hyvää koko joukkueella, hyvin käsiteltiin uusi tilanne, kun oltiin tappiolla ensimmäistä kertaa kauden aikana. Elli piti meitä pystyssä tiukoilla hetkillä. Paljon hukattiin taas maalipaikkoja, mutta tarvittavat tehtiin ja pieni muutos pelaamiseen toi meille hallinnan kolmanteen erään. Viihdyttävä peli ja voittokannassa jatketaan, sekä yksi päästetty maali vain tähän turnaukseen ja neljä päästettyä kahdeksaan peliin. Tuntuu jo toistamiselta, mutta työ, mikä tehdään joka osa-alueella kentällä on mahdollistanut nämä lukemat ja kiitos joukkueelle siitä työstä. Haastetta oli myös poissaolojen suhteen, mutta erinomaisesti mukana olleet pelaajat esiintyivät, ei ole hätää, vaikka flunssat kiertää nyt aika hyvällä vauhdilla. Matka jatkuu ja vielä kerran pelataan ennen joulua, kehitetään ja kehitytään, laitetaan kivi vierimään niin ei sammaloiduta eli uudella innolla ja uskalluksella nähdään Nurmossa.
Kuva: Eeva Huotari
21' | Maali | Rentola Sanni |
30' | Maali | Weckstén Mette |
30' | Maalisyöttö | Kynnäs Emilia |
32' | Jäähy: 2min | Kynnäs Emilia |
37' | Maali | Luomaranta Suvi |
39' | Maali | Weckstén Mette |
39' | Maalisyöttö | Ilomäki Marjo |
42' | Maali | Salmi Enni |
42' | Maalisyöttö | Kynnäs Emilia |