Jos viime kauden Tenniskeskuksen vierailulla Nibacoksen erien alut olivat katastrofaaliset Classicia vastaan, paljon oli opittu, kun lauantaina matkattiin P17 SM-sarjassa vierailulle. Hyvät erien alut riittivät aina päätöserään asti, mutta sitten Classic iski takaa rinnalle ja lopulta ohi pitäen pisteet itsellään 9-6 (0-5, 2-1, 7-0).
Avauserä, kuten numerotkin kertoo, sujui ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Classicin avauspeliä saatiin kuriin ja isännät pakotettiin huonoihin ratkaisuihin vieraiden kannalta ”oikeissa” paikoissa. Kun pallollinen pelikin oli uomissaan ja tehokasta, viiden maalin johto erätauolle mentäessä olikin mahdollista.
Toisessa erässä tunne vei jo pelaamista ja Classic pääsi paremmin tilanteisiin. Vahva maalivahtipeli kuitenkin piti Classicin vähissä maaleissa. Kun vielä kertaalleen Nibacoskin pystyi maalinteossa hyvän karvauksen jälkeen, pääsivät vieraat neljän maalin johdossa päätöserään.
Päätöserän alku meni sitten isäntien käsikirjoitusten mukaan, kun ensimmäisessä vaihdossa tehtyä ensimmäistä osumaa seurasi kaksi muutakin maalia ja Classic oli tullut nopeasti maalin päähän. Classic sai hyvästä alusta bensaa liekkeihin ja isännät lisäsivät vauhtia, jossa vieraiden oli vaikea sinnitellä mukana. Kun maalipaikoissa isännät saivat vähän paremmat tuurit kuin alkupelissä, joutuivat vieraat tunnustamaan isännät lopulta paremmikseen.
23.03.2025 22.05 | Päätöspelistä voitto ja loppusijoitus 12:s |
19.03.2025 13.53 | Vielä kerran pojat |
16.03.2025 22.00 | Kontiolahdellakaan ei olla koskaan hävitty |
15.03.2025 22.04 | Ei oo koskaan hävitty Hirviareenalla |
14.03.2025 08.31 | LeBa/Josba päättää vieraspelit |
14.03.2025 08.29 | Lauantaina tutustumaan Hirviareenaan |