Voitto on aina voitto ja paikallisvoitto on vielä pikkuisen makeampi. Ja jos voitto tulee lopun hyvällä nousulla, maistuu aina vielä makeammalta.
Keskiviikko iltana Nibacos P19 suuntasi SB Vaasan vieraaksi OP-areenalle, jossa ensimmäinen arkipeli pelattiin. Jännittävien vaiheiden jälkeen Nibacos tuli ottelusta 6-7- (2-2, 2-2, 2-3) -voitto taskussaan jatkaen kahden ottelun jälkeen yhä tappioitta.
Mihin ottelu ratkesi?
Ottelu ratkesi omaan peliin luottamiseen sekä kypsään viimeisen erän pallolliseen peliin alivoimalla ja viimeisellä minuutilla, joilla riisuttiin vastustajan hyvä erikoistilannepelaaminen pois.
Tasainen maalin peli ratkesi vasta viime minuuteilla. Ensin ajassa 56.33 vaasalaiset siirtyivät 6-5-johtoon, mutta minuutin päästä oltiin tasoissa ajassa 58.44 syntyi vieraiden 6-7-voittomaali.
Mihin voidaan olla tyytyväisiä?
Tyytyväisiä voidaan olla siihen, että kaikki matkassa antoivat joukkueen eteensä kaikkensa roolista riippumatta! Myös maltti päätöserässä oli ratkaiseva tekijä voiton suhteen.
Miten jatketaan?
Avausviikon kolmas peli odottaa jo sunnuntaina, kun Kampushalliin vieraaksi saapuu Kuopion Welhot. Parina viime vuonna Welhojen kanssa on väännetty sarjoissa hyviä ja tasaisia vääntöjä. Ottelu alkaa kello 14.00, joten tulehan kannustamaan isännät voittoon!
| 01.07.2026 22.53 | Määttälä maajoukkueleirille |
| 17.03.2026 09.14 | Kausi päättyi voittoon |
| 13.03.2026 10.23 | Kausi päätökseen sunnuntaina SalBaa vastaan |
| 13.03.2026 10.22 | KrP piti isännät kurissa |
| 06.03.2026 15.40 | Nokian KrP hakemaan revanssia |
| 02.03.2026 14.58 | Kaksi voittoa päävastustajista |