Paloaho johdattaa Nibacosta eteenpäin
Julkaistu: 28.03.2018 00.00

Paloaho johdattaa Nibacosta eteenpäin

Lauantaina Mailattomat-tappioon ei päättynyt ainoastaan Jukka Kinnusen mittava pelaajaura vaan samalla päättyi myös yhden Nibacoksen seuraikoni Toni Paloahon 25 vuotta sitten alkanut pelaajaura. Mutta ura Nibacoksessa Paloahon osalta ei päättynyt kokonaan, sillä mies solmi perustamansa seuran kanssa edustusjoukkueen päävalmentajasopimuksen tulevaksi kaudeksi.

Toni, olisitko uskonut vuonna 1994, kun seuraa kavereittesi kanssa perustitte, että sinusta tulee seuran päävalmentaja kaudelle 2018-2019?

¬ Eihän siinä vaiheessa olisi voinut uskoa edes minkäkokoinen seura on, kun lähestytään 2020-lukua. Enkä varsinkaan olisi voinut itseäni ainakaan kuvitella päävalmentajaksi, muistelee yli 20 vuoden päähän Paloaho.

Paloahoa, jos ketä voidaan kutsua pitkän linjan nibacoslaiseksi. Vaikka mies on ehtinyt pelaamaan liigassa ja divarissakin useissa eri seuroissa, on mies Nibacoksessakin pelannut kolmella eri vuosikymmenellä kooten 11 kauden aikana yhteensä tehot 98+122=220.

Mutta mikä sai miehen tarttumaan valmennuspestiin?

¬ Ainahan sitä on miettinyt pelaamisasioita, kun on pelannut ja yrittänyt taustaltakin vaikuttaa asioihin. Mutta nyt pääsee niihin vaikuttamaan vielä enemmän ja toki hieman eri tavalla, näkee Paloaho, joka sanoo olevansa hyvillä fiiliksin ja innoissaan uudesta pestistään.

Alkuvuosina hyökkääjän tontilla viihtynyt, mutta viimeiset vuodet puolustajan paikalta kenttää havainnoinut Paloaho on aloittanut ensimmäiset tunnustelut ensi kauden pelaajiston suhteen. Tulevan kauden rungon Paloaho haluaa rakentaa edelliskauden joukkueen ympärille.

¬ Ihan positiivista palautetta olen saanut viime kauden pelaajilta, kun heistä osaa olen lähestynyt. Omista lähdetään liikkeelle, mutta kyllä verkkoja täytyy vähän kauemmaksikin heitellä, toteaa erityisesti puolustus- ja sentteriosastolle laajennusta kaipaava Paloaho, jonka toiveena on myös hieman tätä kautta laajempi pelaajarinki.

¬ Hyviä junnuja on jo tänä vuonnakin pyörinyt harjoituksissa ja niitä on tarkoitus ajaa lisää sisään. Tälle kaudelle Arttu (Harju) ja Juuso (Kortetmaa) tulivat jo ryminällä mukaan, nostaa Paloaho esiin seuran juniorituotannon.

Paloaho antaa kiitosta edeltäjällensä Jukka Kinnuselle hyvästä työstä Kokkolassa.

¬ Jukan aikana oli paljon hyvää tekemistä. Hänellä riitti virtaa ja intoa tehdä asiat hyvin. Ja kaikesta näki, että hän oli tarkkaan miettinyt siten, että kaikella oli tarkoituksensa.

¬ Ja kyllähän sen näki, että miehellä oli tietämystä ja kokemusta, mitä menestyksen eteen tekeminen vaatii.

Kun tulevan joukkueen runko ei ole vielä selvillä, ei Paloaho vielä lähde liiaksi lupailemaan pelitapoja, mutta perussuunnitelmat ovat kunnossa.

¬ Jukan sisäänajama urheilullisuus edellä mennään ja tietysti pallollista peliä tulemme pelaamaan. Totta kai tuon omat näkemyksenikin mukaan, mutta niistä tarkemmin, kun joukkue on hieman muotoutunut.

Aivan pystymetsästä Paloaho ei penkin taakse tule, sillä hän toimi kakkosvalmentajana Tommi Penttilän ollessa päävastuussa vuosikymmenen puolivälissä. Aivan yksin Paloaho ei kuitenkaan aio valmennuksessa olla vaan aikoo rakentaa kokeneempien pelaajien kanssa toimivan ryhmän.

Nibacoksen puheenjohtaja Juha Nurmela myhäilee tyytyväisenä uudesta päävalmentajasta.

¬ Aivan mahtavaa, että Toni, jolla on tuommoinen historia seurassa, jatkaa seurassa vielä pelaajauransa jälkeen. Toni on myös luonnollinen jatkumo Jukan jälkeen, kun hän saanut olla Jukan opissa. Lisäksi hänellä on tietotaitoa muualtakin, mitä jakaa, aloittaa Nurmela.

Nurmela lupaa Paloaholle vapaat kädet valmennustyössänsä seuran antaessa tukensa.

¬ Toni saa kasata haluamansa joukkueen, jolla nousukin on mahdollinen. Toki tiedämme, että lohkosta tulee ensi vuonna kova, mutta parina vuonna ollaan päästy jo aika lähelle, muistuttaa reaaliteeteistä Nurmela, joka haluaa lähettää myös terveisiä mahtavalle kotiyleisölle.

Paloahon aikakauden alkaessa Nurmela haluaa vielä kiittää Jukka Kinnusta kolme vuodesta.

¬ Jukka on tuonut ammattimaisuutta seuraan, juuri sitä mitä on toivottukin. Jukka jatkaa nyt matkaansa Sveitsiin ja me seurana haluamme toivottaa onnea ja menestystä Jukalle uudelle maaperälle.

Fakta

- Nimi: Toni Paloaho
- Ikä: 41
- Seurat: Dynamo Traktors, Nibacos, Nurmon Jymy, Blue Fox, FBC Turku, SBS Pori
- Nibacos Kokkolan perustajajäsen
- Pelannut SM-liigassa kolme kautta, kaksi kautta SBS Porissa ja yksi kausi Blue Foxissa tehoin 30+26=56.
- Play offeissa yhtenä kautena SBS Porin kanssa 1+3-tehoin.
- Pelannut Divarissa yhteensä kuusi kautta, kolme kautta Blue Foxissa, kaksi kautta Nibacoksessa ja yksi kausi FBC Turussa tehoin 70+62=132.
- Nibacoksessa kaikkiaan 11 kautta tehoin 98+122=220.
Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-