Valmennuspäällikön terveiset ja Kick-Off!
4.9.2019 18:53 Uutisointi / Pääsivusto

Moro seuranväki!

Kautta kohti mennään jo kovaa kyytiä ja osalla on alkanut jo sm-karsintojen merkeissä pelit. Vuorot on saatu kaikin puolin pyörimään kaikkien kohdalla hyvin, osa treenasi kesän aikanakin ja viimeiset ovat aloitelleet kuunvaihteessa. Omalta osin on ollut aika kiirusta ja on pitänyt opetella paljon asioita kesän ja syksyn aikana. Monen joukkueen treeneissä olen jo ehtinyt käymään katsomassa ja tutustumassa millaista harjoittelu on ja yritän kiertää loputkin joukkueet sen mukaan miten saan aikataulutettua parhaiten. On ollut kiva kiertää ja tutustua joukkueisiin, pelaajiin sekä valmentajiin.

Valmennus asioita

Minuun voi olla yhteydessä jos tulee kysyttävää tai muuta asiaa liittyen valmennukseen tai jos tarvit tukea valmentamiseen. Kehitys ideoita saa heitellä myöskin ja yksi hyvä tuli kun pyydettiin seuran sisäistä materiaalipankkia. Tarkoitus on käynnistää se tämän kuun aikana. Joukkueiden valmentajille jaan Google driveen kansion minne voi lisäillä omia treenejä muiden käyttöön. Valmentajille tein kyselyn tarvittavista koulutuksista ja teen yhteenvedon siitä ja lähden viemään eteenpäin jos saataisiin lisää koulutuksia lähitulevaisuuteen. Säbämestari on jo tulossa 24.9. tiistaina.

Valmentajille Kick-Off tilaisuus 18.9. keskiviikkona klo 18 Kampushallilla

Valmentajille aloitus tapahtuma on tulossa ja se on 18.9. klo 18 alkaen Kampuksella. Käydään illan aikana läpi vähän joukkueiden tilanteita, saa kysellä kaiken näköistä ja joitain asioita kerron joita olen työstänyt koko seuralle kesän sekä syksyn aikana.

Hyvää syksyn alkua Nibacoksen väelle!

Terveisin Janne / Valmennuspäällikkö



   
Lisää uutisia
E2- pojat 08
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat