Julkaistu: 08.09.2018 00.00

Kausi-infotilaisuuden yhteenvetoa

Kausi-infon yhteenvetoa:

1) Kiireellisin asia. Joukkueen valokuvaus huomenna su 9.9. Klo 11.20 Rytimäen koululla. Peliasu kokonaisuudessaan päälle, sisäpelikengät ja maila mukaan. Uudet pojat, joilla ei peliasua, sininen paita päälle. Nopeuttaaksesi kuvausta, käy täyttämässä kuvauslapun ohjeen mukaan nettiin ilmoittautuminen ja ota sunnuntaina lappu mukaan. Jos lappua ei ole, tulkaa silti kuvaukseen.

2) Länsipuiston maanantain vuoroja peruttu syksyltä huomattavan paljon, seuraavat neljä maanantaita ainakin. Peruutusviikoilla Kaikilla pojilla treenit Torkinmäellä torstaisin klo 16.30-18. Poikien tulee varautua salivarustuksen lisäksi myös ulkokamppeilla ja lenkkareilla. Ajatuksena on kelien salliessa treenata puolet vuorosta ulkona jakaen porukka kahtia.

3) Päätettiin, että hankitaan pojille huppari/collegepaita. Selvitellään hinnat ja aikataulut mahdollisimman nopeasti. Myös sponsorilomakkeen ”kalliimpaa” tukea voidaan myydä siinä tapauksessa, että logon saa paitaan.

4) Uusi joukkueenjohtaja on Kaiuksen äiti Egidija Rainosalo.

5) Gutzin myyntiluetteloita jaettiin. Myynnin voi toki aloittaa, mutta seura tekee yhteiset tilaukset vasta lokakuun aikana eli tavaran toimitus on vasta parin kuukauden päästä

6) Gutziin liittyen sovittiin, että rahastonhoitaja Johanna laskee kausimaksun päälle tulevat kulut / poika. Lienee jotain 100 euron luokkaa... Tämän ylimääräisen ”maksun” voi siis toteuttaa myymällä Gutzia, hankkimalla sponsoreita tai maksamalla kertamaksuna. Tämä olisi ikään kuin minimipanos kaikilta. Lisäksi tietysti kotiturnauksen kahviota ja edustuksen kummipelin arpajaisia tms... mutta joukkueelle saa tosiaan hankkia niin paljon rahaa kuin haluaa :)

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-