D-tytöt TFT-turnauksessa
Julkaistu: 29.04.2019 00.00

D-tytöt TFT-turnauksessa

Perjantaina 26.4.2019 starttasimme bussin nokan kohti Tamperetta. 16 tytön joukkueella lähdimme ensimmäiselle yhteiselle yön yli turnausmatkalle. Majoituimme Scandic Rosendahlin, joka sijaitsi Tampereella upeassa ympäristössä. Mukana olleet vanhemmat saivat iltaisin tehdä porrastreeniä ja tytöt uida!

Lauantaiaamuna oli edessä matkan kohokohta. Ostosretki Koskikeskuksen Flying Tiger Copenhagen -myymälään. Hieman valmennusta huolestutti tässä vaiheessa, olivatko pelaajat ottaneet pelivarusteita edes mukaan...

Turnauksen avauspeli alkoi vasta iltapäivällä ja vastassa oli Blackbirds United. Tytöt olivat kyllä hereillä ja ilmeisesti muistaneet, että tännehän tultiin myös pelaamaan! Äärimmäisen kovaa taistelua koko peliaika ja maalia vartioinut Elise venyi uskomattomiin suorituksiin! Tuloksena tiukasta pelistä 0-0 tasapeli.

Hienon taistelupelin jälkeen palkitsimme tyttöjä kannustaneet vanhemmat munkilla ja simalla Pyynikin näkötornilla. Tytöt tietysti söivät terveellisesti ja lepäilivät hetken hotellilla ennen seuraavaa koitosta.

Toiseen peliin lähdettiin heti munkkitauon jälkeen. Vastassa päivän toinen lintujoukkue, eli Pelicans SB Musta. Tässä pelissä ensimmäinen erä oli tasaista taistelua. Ensimmäisestä maalista vastasi Nibacos, Pelicansin tasoittaessa ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä joukkueen pakka hajosi ja taitavat Pelicans tytöt näyttivät meille taitojaan vielä 4 maalin verran. Joukkue ei saanut yhtenäistä taisteluilmettä enää kasaan ja vastustaja vei pelin. Onneksi tästäkin tappiosta päästiin toipumaan hotellin uima-altaalle! Pelicans SB Musta sijoittui lopulta turnauksen 4. sijalle.

Sunnuntaiaamuna vastassa oli FBC Ballcrackers ja huhut kertoivat, että olisivat edellisvuonna voittaneet koko turnauksen! Peli oli fyysinen ja koska tuomarilinja salli kovemman pelin pääsimme mekin opettelemaan aluesarjaa selvästi kovempaa peliä. Tässä pelissä taisteluilme oli taas ennallaan, mutta pallonmurskaajat saivat murskattua myös puolustuksemme 2 otteeseen. 2 maalia vastustajalle ja hyvä taistelu päättyi 0-2 tappioon.


Viimeisessä pelissä vastaan asettui paikallisvastus YPA. Saimme luotua tuskallisen monta maalipaikkaa vastustajan maalille, mutta viimeistely tuotti vaikeuksia. Viimeisen erän viimeisillä minuuteilla, Akke surffasi viimein koko kentän läpi ja sijoitti pallon vastustajan maaliin. 1-0 voittoon oli hienoa lopettaa turnaus.

Tämä turnaus oli aivan mahtava kokemus koko joukkueelle, taustaryhmälle ja vanhemmille. Kaikki tuntuivat viihtyvän! Ehdimme rentoutua ja nauttia hotellin hienosta ympäristöstä, jännittää pelejä, taistella kentällä uusia kovia vastustajia vastaan, shoppailla ja tutustua toisiimme ja muihin turnauksen pelaajiin. Vastustajat olivat kovia ja meidän nuori joukkue oppi taas paljon uutta. Tässäkin turnauksessa moni pelaaja väläytti osaamisestaan taas aivan uusia puolia!

Viimeinen kysymys bussissa kuuluikin: "Mennäänkö me ensi vuonnakin TFT-turnaukseen?"


Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-