Esittely
Ottelutilastot
SB Vaasa - Nibacos Miehet edustus
2018-2019 - Miehet - 2-Divisioona
Klo 19:00 OP-Arena
25
Tam

Miehet kääntämään kurssia Vaasaan


Miehet pelaavat runkosarjan 16. ottelun huomenna Vaasassa. OP-Areenan matolla isäntänä toimii SB Vaasa.

Vaihtelevan syyskauden jälkeen SB Vaasa on aloittanut uuden vuoden räväkästi ja napannut kolmesta ottelusta kolme voittoa, joissa se on kihautellut vastustajan verkkoja 32 kertaa. Vahvan vireen ansiosta vaasalaiset ovat hiipineet mukaan taistelemaan pudotuspelipaikoista. Sijoitus sarjataulukossa on seitsemäs 23 pisteellä ja eroa neljättä sijaa pitävään Toholammin Urheilijoihin on neljä pistettä. Joukkueen pörssikärkeen on noussut Nico Hagelberg (26+12=38), joka edellisten kahden pelin aikana on tehnyt 11 maalia. Toista sijaa jakavat Kaius Klemetti (23+10=33) ja Kim Sand (9+24=33). Maalivahteja Vaasa peluutti alkukaudella tasaisesti, mutta nyt viimeisessä kolmessa pelissä maalin suulla on ollut Samu Mikkonen ( pmk. 6.33, t% 80.81).

Sinisten vuosi 2019 on ollut vielä tahmainen, sillä kolmesta ottelusta voittoja on kertynyt yksi kappale jatkoajalla. 29 sarjapisteellä sijoitus on kolmas, mutta takana hönkii useampi joukkue niskaan. Pörssien kärkikaksikkona jatkavat tutusti Oskari Kauppila (24+13=37) ja Timo Salo (11+9=20). Maalivahdeista eniten minuutteja on kerryttänyt Jari Koski-Vähälä (pmk. 4.90, t% 79.58).

Joukkue lähtee Vaasaan kääntämään kurssiaan hankalan alkuvuoden jälkeen. Paappoja vastaan olikin jo viitteitä paremmasta, vaikkakin otteet maalipaikoissa jättivät toivomisen varaa. Treeneissä meno on ollut viikolla raikasta ja vauhdikasta, joten siniseltä on lupa odottaa hyviä otteita Vaasassa.

Ottelu alkaa kello 19:00, joten paikalle kerkeää myös hyvin Kokkolasta töiden loputtua. Luvassa on varmasti vauhdikas ja tapahtumarikas kamppailu.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
SB Vaasa 6 - 7
(0 - 3) (1 - 1) (5 - 3)
Miehet edustus
5' Maali Anttila Riku

5' Maalisyöttö Salo Timo

7' Maali Kauppila Oskari

7' Maalisyöttö Keskisipilä Jukka

8' Maali Kauppila Oskari

8' Maalisyöttö Lokasaari Aapo

21' Jäähy: 2min Heikkilä Jori

27' Jäähy: 2min Salo Timo

38' Maali Kauppila Oskari

38' Maalisyöttö Harju Arttu

38' Jäähy: 2min Heikkilä Jori

43' Maali Lokasaari Aapo

43' Maalisyöttö Kauppila Oskari

51' Maali Puutio Onni

51' Maalisyöttö Kortetmaa Juuso

55' Maali Lokasaari Aapo

55' Maalisyöttö Salo Timo
Lisää uutisia
Miehet
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Kategoriat