Viimekauden läpimurtopelaajat sopimuksiin
Julkaistu: 12.04.2018 00.00

Viimekauden läpimurtopelaajat sopimuksiin

Edustusjoukkueen tulevan kauden joukkue sai vahvistusta kahden nuoren hurjan muodossa, kun viime kaudella ryminällä miesten peleihin tulleet Juuso Kortetmaa ja Arttu Harju kirjoittivat nimensä sopimuspaperiin. Molemmat ovat sinisten miehiä seuraavat kaksi vuotta.

Molemmat ovat kulkeneet läpi Nibacosin junioripolun nuoresta lähtien. Jo toissakaudella pojat saivat kokemusta miesten peleistä, kun Juuso pelasi B-junioreiden ohella Akatemia-joukkueessa miesten nelosdivarissa ja Arttu farmijoukkue JymyNibacosissa. Tällä kaudella herrat saivat arvokasta kokemusta myös muun valtakunnan tasosta, kun B-junnut pelasivat oman ikäluokkansa divaria.

Veljistä Juuso on koko ikänsä pelannut hyökkääjän paikalla, lähinnä keskushyökkääjänä, mutta Vaasassa pelatussa Young Boys –pelissä Juuso istutettiin pakin paikalle, jossa nuori mies viihtyi lopulta niinkin hyvin, että loppukaudesta paikka oli ensimmäisessä ja toisessa pakkiparissa. Uudesta sopimuksesta Juuso on tietenkin mielissään ja odottaa jo tulevia haasteita innoissaan. –Hyvillä fiiliksillä mennään. Tulevalle kaudelle on kovat odotukset ja mielenkiintoista nähdä Paloaho päävalmentajana ja mitä uusia juttuja hän tuo mukanaan. Kokemusta sieltä ainakin löytyy paljon.

-Itsellä tavoitteena on saada paljon vastuuta ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Viime kaudella pystyin kehittymään isoin askelein ja toivottavasti sama trendi jatkuu myös tulevilla kausilla. Joukkueena lähdetään parantamaan edellisestä kaudesta.

Myös Arttu jatkaa samoilla linjoilla tulevista kuvioista. –Luottavaisin mielin kohti kesää ja sitä myötä uuteen kauteen. Mukava pelata pari seuraavaa vuotta seurassa. Hyviä pelejä luvassa ja tavoitteena divarinousu. Itse toivottavasti pääsen isoon rooliin ja kehityn paljon, sekä saan paljon kokemusta.

Artun vahvuuksia ovat olleet hyvä peliäly ja kädentaidot, mutta yksi herran isoimmista avuista on ollut myös painava kantti, jota väläyteltiin kakkosessakin jo edellisellä kaudella. Mitään suurta salaisuutta siihen ei Artun mukaan ole. –Kotona terassilla sitä ollaan hiottu monet tunnit. Paljon toistoja ja harjoitusta.

Päävalmentaja Paloaho voi vain myhäillä tyytyväisenä, kun nuorten miesten jatko on saatu varmistettua. –Viime kauden lopulla pojat tulivat vauhdilla mukaan miesten peleihin. Toivotaan, että kehitys pysyy samana ja molemmat ottavat taas pari askelta eteenpäin.

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-