Esittelyssä miesten kapteeni Jukka Keskisipilä
30.9.2018 10:49 Uutisointi / Miehet

Jukan matka

Palloilulajit ovat olleet elämässä mukana pienestä pojasta saakka. Varhaisimmat muistot ulottuvat aikaan, jolloin harjoittelimme vanhempieni kanssa pehmopallolla lentopallolyöntejä, veljien kanssa kisailtiin lajeja vaihdellen jatkuvasti. Urheilu ei koskaan ole ollut pelkkä harrastus, vaan se on ollut elämäntapa ja siitä kiittäminen on perhettäni sekä heidän antamaansa esimerkkiä.

Kipinä salibandyyn syttyi hitaasti ja varmasti. Rinnalla kulki niin yleisurheilu kuin lentopallokin, kunnes n. 15-vuotiaana päätin panostaa salibandyyn ja muut lajit jäivät. Toholammilla oli hieno pelata, joskin kotiottelut ja – turnaukset jäivät vähäisiksi silloisen hallin koosta johtuen. Urheiluhallin ovet olivat kuitenkin aina auki.. Hyvät treeniolosuhteet ja kaikessa tukevat taustajoukot loivat vakaan pohjan lähteä tavoittelemaan unelmia salibandyn parissa.

Alkuvaiheista mieleen ovat erityisesti jääneet koulujen välisten SM-turnausten pelit ja pelimatkat, turnaukset Kanuuna-hallilla Kokkolassa, sekä eräs voitto SPV:n juniorijoukkueesta Vaasassa, jossa pelasimme ilman pelipaitoja.
Vuonna 2007 sain puhelun Seinäjoelta. Sami Toivonen soitti ja pyysi pelaamaan Seinäjoen Peliveljiin A-nuorten SM-sarjaa. Tuohon aikaan olin Kajaanissa suorittamassa asepalvelusta ja asuin Toholammilla. Päätös ei kuitenkaan ollut vaikea, ja innoissani otin vastaan uudet mahdollisuudet pelikentillä. Vuoden verran kuljin isän kuljettamana, välillä ajelin yksin ja välillä Nooran kanssa Seinäjoelle milloin pelireissuille, milloin treeneihin. Tuohon aikaan suurin tavoitteeni oli pelata mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyvää salibandya. Vuoden reissaamisen jälkeen pakkasimme muuttoauton ja muutimme Seinäjoelle Nooran kanssa.

Elämä Seinäjoella pyöri salibandyn ympärillä. SPV seurana oli edelläkävijä monessakin asiassa. Loistava valmennus ja joukkuehenki merkitsivät paljon. Joukkue muodosti ikään kuin toisen perheen: siihen mahtuivat niin pelaajat kuin pelaajien puolisotkin. Aikaa vietettiin yhdessä kentällä ja sen ulkopuolella.

Vuonna 2009 kova työ tuotti tulosta ja pääsin pelaamaan ensimmäiset salibandyliigan pelit Seinäjoen peliveljien punaisessa paidassa. Pelaaminen maan kovimmassa sarjassa maan parhaimpien pelaajien kanssa oli ehdottomasti yksi unelma, joka kävi toteen. Liigavuodet opettivat, antoivat ja ottivat paljon. Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat ehdottomasti ensimmäinen maali Helasen Mikon syötöstä (pallo on edelleen tallella) ja tietysti mestaruudet vuosilta 2012 ja 2013, sekä Suomen Cup vuodelta 2011.
2013 perheemme kasvoi pienellä pojalla. Alku oli vaikea, sairaalassaoloaika vaikutti treenaamiseen ja ensimmäistä kertaa perheen, salibandyn ja työn yhteensovittaminen vaikutti mahdottomalta. Tuli viimeisen liigapelin aika, ja tie vei ykkösdivariin Blue Foxiin. Asuimme edelleen Seinäjoella, mutta treenit ja kotipelit olivat Uudessakaarlepyyssä. Ajatus muutosta kotiin, Keski-Pohjanmaalle alkoi yhä enemmän itää perheen mielessä.

Pieni paluu kotiinpäin tapahtui, kun siirryin Toholammille, kotipaikkakunnallemme, pelaamaan 2. divisioonaa kaudelle 2015-2016. Vaikka reissukilometrit eivät vähentyneet, koko perhe reissasi mukana kodin ja mummoloiden väliin. Paluu kotikentille oli merkityksellinen monella tapaa, mutta nälkä pelata vielä kerran maan kovimmilla sarjatasoilla ei hellittänyt.
Vuonna 2016 muutimme Kokkolaan, jatkoin pelaamista Toholammilla vielä yhden kauden. Tuon kauden loppuvaiheilla alkoi ajatus kirkastua siitä, että haluan pelata vielä ylemmälläkin sarjatasolla sen ollessa mahdollista. Kaudeksi 2017-2018 siirryin takaisin Blue Foxiin pelaamaan divaria. Joukkue koki suuren muutoksen kun arviolta 50% pelaajista oli uusia edelliskauden joukkueeseen nähden. Sillä kertaa muutos oli kenties liian suuri, ja lopulta oli myönnettävä meidän olevan divarin heikoin joukkue, ja putosimme 2. divisioonaan.

Oli muodostunut tilanne, jossa kaikki lähialueen joukkueet tulisivat kamppailemaan samalla sarjatasolla. Reissuväsymys painoi koko perheen niskassa ja ensimmäistä kertaa tulevaa kautta koskevissa keskusteluissa pohdimme myös pelaamisen lopettamista. Tonin (Paloaho) kanssa juttelimme ja alkoi vaikuttaa siltä, että pelaaminen Kokkolassa olisi paras mahdollinen vaihtoehto. Noora ja Väinö näyttivät vihreää valoa, joten sopimus lyötiin lukkoon. Kymmenessä minuutissa kuljettava treenimatka, loistava joukkue ja pelaaminen kotikaupungissa tuntuvat hyvältä.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja ihmiset urheilevat

Kuvan mahdollinen sisältö: 1 henkilö, urheilee


   
Lisää uutisia
Naiset
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031