26
LOK
19.00
Miehet, 2-Divisioona

Nibacos Miehet edustus - Blue Fox  4 - 7

Kampushalli

Blue Fox miehiä etevämpi perjantain kotiottelussa

Blue Fox onnistui olemaan askeleen edellä miesten edustusta perjantai-illan kamppailussa ja vei pisteet mukanaan lukemin 4-7.

Jo ensimmäisestä erästä lähtien vierailijat näyttävät, että heidän omaa organisoitua puolustustaan ei ole helppo murtaa ja tilaisuuden tullen peli kääntyy nopeasti toiselle kenttäpuoliskolle. Paikkojen siunautuessa myös viimeistely toimii ja Blue Fox vastaakin erän molemmista osumista, kun Mikael Nyvall ja Jonatan Sjöblom iskevät nopealla tahdilla 2-0 johdon neljän minuutin jälkeen. Kummallekin joukkueelle vihelletään kertaalleen kaksiminuuttinen vääristä otteista, mutta alivoimat kestävät nämä yritykset. Maalivahteja työllistetään tasaisesti erän aikana, kun sinisten luukkua vartioinut Atte Hanhineva torjuu 12 kertaa ja Foxin Anton Kronqvist nappaa 9 torjuntaa.

Toisen erän ensimmäiset viisi minuuttia mennään vauhdilla. Ensin Oskari Kauppila avaa sinisten maalitilin ajassa 20:48, mutta Ronnie Luden kuittaa tämän jo seuraavassa vaihdossa. Kauppila iskee jälleen reilu minuutti Ludenin maalista ja tuo siniset uudestaan maalin päähän, 2-3 lukemiin. 25:12 Blue Fox siirtyy jälleen kahden maalin johtoon, kun William Sundelin iskee maalin edessä vinhasti pomppineen pallon verkkoihin. Tämän jälkeen alkaa hieman seesteisempi jakso ja kumpikin joukkue yrittää etsiä reikiä toistensa pakasta, mihin olisi hyvä iskeä. 36:15 alkaa jälleen tapahtua, kun Johannes Vähäkankaan vihainen kantti oikealta puolelta painuu etukulmaan ja vie vieraat 2-5 johtoon. Ei kulu kuitenkaan hetkeäkään, kun kotijoukkueen Kauppila tuo siniset jälleen maalin päähän ja asettelee siinä samalla hattua päähän. No, seuraavaa maaliakaan ei tarvi odotella, kun Colin Björkholm asettelee pallon maaliin ainoastaan 11 sekuntia edellisestä ja kasvattaa lukemia 3-6:een tasan 37 minuutin kohdalla. Näistä asetelmista lähdetään myös tauolle. Toiseen erään Hanhinevalle 5 torjuntaa ja Kronqvistille 4 torjuntaa.

Viimeiseen erään siniset tekevät hieman viilauksia kokoonpanoon ja myös Jari Koski-Vähälä asetellaan luukulle. Kolmen maalin ero ei lajissa ole suuri ja sitä umpeen lähtevät siniset kirimään päättäväisesti. Valoa taivaalle luo Lari Posio ajassa 47:04 ja kaventaa pelin 4-6:een Timo Salon härkämäisen maalille ajon jälkeen, mutta illan teemaan kuuluen Blue Fox kuittaa tämän nopealla tahdilla reilu minuutti edellisestä, kun Johnny Fredriksson painaa pallon maaliin hieman onnekkaasti, sillä syöttöyritys ottaakin kimmokkeen pakin mailasta. Tämän jälkeen molemmille joukkueille tarjoillaan toistamiseen ottelussa ylivoimaa, mutta alivoimapelaaminen on hyvällä tolalla, eikä lisäosumia synny. Viimeiset minuutit siniset yrittävät puskea vielä itseään pistetaisteluun mukaan, mutta tällä kertaa ei riitä ja Blue Fox kuittaa ottelun nimiinsä.

Sinisten otteet perjantaina jäivät hieman vaisuiksi, eikä peli lähtenyt rullaamaan, kuin hetkittäin. Kokoonpanosta tippui muutama herra vielä loppuhetkilläkin ja ehkä vähän vajaalla miehityksellä otteluun lähdettiin. Blue Fox onnistui kuitenkin hienosti omassa pelissään ja oli ehdottomasti terävempi osapuoli. Siniset saatiin pidettyä pois parhoilta paikoilta ja lopuksi hyvin pelannut Kronqvist hoiti oman osuutensa. Siniseltä paras osasto oli ykkönen, jonka peli ei niin pahasti yskähdellyt ja sen oikea laituri Kauppila nakutteli hattullisen toiseen erään. Lisäksi sairastunutta Jukka Keskisipilää ykkösen keskellä paikannut Juho Karhula hoiti roolinsa hyvin.

Miehet eivät kauaa kerkeä hengähtää, sillä torstaina päästään jälleen pelaamaan. Tuolloin matkustetaan Ilmajoen parketille ISB:n vieraaksi. Kaksi yötä tämän jälkeen Hollihaan koululla on luvassa yksi syksyn makeimpia herkkupaloja, kun Suomen Cupin 5. kierros tuo Divarijoukkue Merikoski SBT:n Kokkolaan Lauantaina 3.11.

Kuvat tarjoaa: www.nibacos.fi
Kuvaaja: Tommy Lågland IG: @tommylagland Facebook

Tilastot

4 - 7

Blue Fox
0 - 23 - 41 - 1
8'Jäähy: 2minHuopana Jaakko
20'MaaliKauppila Oskari
20'MaalisyöttöLokasaari Aapo
22'MaaliKauppila Oskari
22'MaalisyöttöKarhula Juho
36'MaaliKauppila Oskari
36'MaalisyöttöNissilä Jaani
47'MaaliPosio Lari
47'MaalisyöttöSalo Timo
49'Jäähy: 2minKarhula Juho
58'Jäähy: 2minHeikkilä Jori

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-