15
MAR
19.00
Miehet, Miesten II- div. Pohjanmaa, lohko 7

HiPa, Himanka - Nibacos Miehet edustus   7 - 6

Lohtajan Maininki

Perjantaina kiihkeä paikallistaisto Lohtajalla

Miehillä on perjantaina ohjelmassa runkosarjan seitsemäs ottelu Lohtajalla. Tunnetta ei tule varmasti taaskaan puuttumaan, kun sinisten seuraava haaste on Himangan Pallo.

HiPa aloitti kauden vahvasti ottamalla voiton Mailattomista, mutta seuraavissa kolmessa ottelussa kilpparipaidat kasvattivat ainoastaan tappiosaraketta. Kauden viidennessä ottelussa Konnia vastaan joukkue onnistui jälleen nappaamaan täydet kolme pistettä, mutta edellinen koitos SPV:n nuoria kolleja vastaan päättyi varsin selkeään tappioon. Edellisenä viikonloppuna joukkue oli pelien osalta huilivuorossa, joten Lohtajan Mainingissa ollaan varmasti tehty pari viikkoa kovasti töitä vireen kääntämiseksi. Pisteitä himankalaiset ovat kaudella keränneet seitsemän kappaletta, millä irtoaa sarjataulukossa kahdeksas sija. Maaleja joukkue on iskenyt 43 ja omissa on soinut 54 kertaa. Pörssijohtajan paikkaa pitää Lassi Lokasaari (3+10=13), jota lähimpänä seuraa Tommi Tilus (7+3=10). Maalivahtiosastolla Tony Jumppanen on saanut vahvan haastajan Mika-Matti Pentinmikosta ja molemmat ovatkin jakaneet peliajan tasaisesti keskenään.

Sinisten vire jatkaa tuloksellisesti vahvana, sillä takana on nyt neljä peräkkäistä voittoa. Pelillinen anti hakee vielä uomiaan, mutta hyvin joukkue on pystynyt paikkaamaan virheitään tehokkuudella maalipaikoissa. Lisäksi voitokas ottelu Toholammista antoi pisteiden lisäksi ison annoksen itseluottamusta miesten mukaan. Joukkueen terveystilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Ainoastaan Riku Anttila on vielä sairastuvalla alaraajavamman seurauksena, mutta on toivon mukaan piakkoin mukana vahvuudessa. Lisäksi inttimiehet saadaan pelille mukaan, joten Lohtajalle saapuu iskuvalmis sininen miehistö. Pisteitä joukkue on tähän mennessä kerännyt 12, mikä oikeuttaa lohkon kolmanteen sijaan. Maaleja nuorukaiset ovat iskeneet 46 kappaletta ja omiin on laskettu 34 maalia. Joukkueen pörssikärkenä jatkaa Jaani Nissilä (10+4=14), perässään Lauri Paloneva (8+4=12), Jori Heikkilä (5+5=10), sekä syyskauden positiivisin yllättäjä Niklas Honkaniemi (6+4=10).

Molemmissa leireissä tätä ottelua on varmasti odoteltu jo jonkin aikaa. Hipa-miehistöstä löytyy jälleen tällä kaudella useampi entinen Nibacos-peluri. Viime kaudella Sveitsissä pelannut Tommi Tilus päätti valita tämän kauden osoitteekseen Himangan. Mukana siirtyivät kevään ja kesän aikana velipoika Tuomas, sekä useamman kauden Oulussa viihtynyt Mikael Tuorila. Yllättävin siirto koettiin kauden kynnyksellä, kun junioreista saakka yhtä kautta lukuunottamatta Nibacosia edustanut Joni Lehtinen siirtyi vahvistamaan Hipan puolustusta. Pelkästään nämä siirrot takaavat jo kuumat asetelmat tulevaan kamppailuun. Paikallinen yleisö antaa varmasti oman tukensa illan isännille, joten toivottavasti paikalle saadaan haastetta katsomoon myös Kokkolan puolelta. Tätä ottelua ei kannata taaskaan jättää välistä, sillä vauhtia ja tapahtumia kentällä riittää varmasti yllin kyllin. Ottelu aloitetaan kello 19:00.

Tilastot
HiPa, Himanka

7 - 6

5 - 32 - 10 - 2
6'MaaliHeikkilä Jori
6'MaalisyöttöHonkaniemi Niklas
13'Jäähy: 2minHarju Arttu
16'MaaliHarju Arttu
16'MaalisyöttöKeskisipilä Jukka
17'MaaliAho Emil
17'MaalisyöttöPaloneva Lauri
26'Jäähy: 2minPorko Artturi
31'MaaliPaloneva Lauri
31'MaalisyöttöKeskisipilä Jukka
44'MaaliPaloneva Lauri
44'MaalisyöttöPuutio Onni
53'MaaliHarju Arttu
53'MaalisyöttöHeikkilä Jori
57'Jäähy: 5 minKortetmaa Juuso

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-