Kauden kahdettatoista perättäistä voittoaan metsästäneen
Nurmon Jymyn voittoputki katkesi Hollihaan liikuntahallilla
Nibacoksen vieraana. Viimeisellä erätauolla näytti vielä,
että Jymy vie ja Nibacos vikisee, mutta päätöserässä osat
muuttuivat täysin ja pisteet menivät jakoon jatkoajankin
jälkeen 4-4 (1-2, 0-2, 3-0, 0-0).
Alku oli tarkkaakin peliä puolin ja toisin, ja avausosumaa
saatiin odotella ensimmäisen erän puoliväliin saakka.
Nibacoksen puolustuskannalle hyvällä pallollisella pelillä
pakottanut Jymy tarvitsi vain kuusi sekuntia ylivoimaansa,
kunnes Jouni ”Wäiski” Heikkilä iski miehelle tyypilliseen
tapaan ilmasta vieraat johtoon.
Jo lähes perinteiseksi muodostunut Hannu Hirven
veivimaali nähtiin kuitenkin lähes heti perään, ja isännät
olivat tasoissa. Hyvä erän pelannut Jymy kuitenkin pääsi
erätauolle 1-2-johdossa onnistuttuaan vielä kertaalleen
maalinteossa.
Toistakin erää Jymy vielä hallitsi. Tätä erää saatiin pelata
kuitenkin lähes puoleen väliin ennen kuin Jymy toistamiseen
ylivoimalla onnistui maalinteossa. Kun vielä lähes heti perään
hyvän Nibacos-paikan jälkeen Jymy karkasi vastahyökkäyksen
päätteeksi 1-4-johtoon, näytti voitto alkavan livetä Nurmon
suuntaan.
Päätöserän alkuun Nibacos löysi vielä uuden vaihteen, ja jalka
alkoi liikkua vieraita huomattavasti paremmin. Korkea karvaus
oli myrkkyä koko erän ajan oman pelinsä lähes täysin
menettäneelle Jymylle. Kovalla työnteolla kääntyi myös
pikkuhiljaa tuomareiden näytöt enemmän kotijoukkueelle
positiivisemmiksi.
Tärkeän kavennuksen Nibacos iskikin illan ainoasta ylivoimastaan
ajassa 44.39, kun Hirvi sivalsi pienestä kulmasta Matias
Nystrandin syötöstä. Kavennus toi lisävoimaa kotijoukkueen
peliin, eikä väsymyksestä ollut enää loppupelin aikana tietoakaan.
Hyvä paine tuotti myös tulosta, kun ensin Nystrand sutaisi
rystyllä 3-4:ään ja lähes heti perään päätöserän puolivälissä
Ville Känsälä iski 4-4:ään. Kuten joskus aiemmin Nibacos on
alkanut turhaan varmistelemalla hakemaan pistettä, ei
varmistelusta ollut tietoakaan tällä kertaa.
Kolme hyökkäysketjua iski herkeämättä ylhäältä asti Jymyn
avauksiin, ja voittomaali oli isännillä huomattavasti lähempänä
kuin Jymyllä. Riku Anttilan tolppalaukausta 15 sekuntia ennen
varsinaisen peliajan loppua Nibacos ei kuitenkaan
päässyt.
Jatkoajallakaan Nibacos ei lähtenyt peruuttelemaan vaan tiivisti
pakkaan kahteen kenttään hakien voitto-osumaa loppuun saakka.
Tällä kertaa voi todeta, että summeri pelasti Lapuan Velhon Teemu
Kokon suojatit kauden ensimmäiseltä tappiolta ennemmin kuin
Nibacoksen tappiolta.
Hyvän ja vauhdikkaan kärkikamppailun parhaana kotijoukkueesta
palkittiin Hirvi ja vieraiden ykköseksi pyttyraati arvosti Petri Pollarisen.
Nibacos jatkaa kauttaa jo lauantaina Himangan Pallon vieraana.
Seuraava kotiottelu on vasta 3.2., kun Hollihakaan saapuu
Toholammin Urheilijat.
Linkki pöytäkirjaan:
Jukka Määttälä