COVID-19 TiEDOTE, päivitetty 26.5.2021
Julkaistu: 26.05.2021 13.20

COVID-19 TiEDOTE, päivitetty 26.5.2021

Päivitetty 26.5. klo 13:19

Soiten uusin päivitys https://korona.soite.fi/

  • Kaikki sisätiloissa tapahtuva aikuisten ja lasten harrastustoiminta tulee keskeyttää.
  • Harrastustoiminta ulkona max. 10 henkilön ryhmissä on mahdollista huomioiden koronaturvallisuusohjeistus.
  • Lasten ja nuorten harrastustoiminta suositellaan siirrettäväksi ulkotiloihin. Ulkotiloissa lasten ja nuorten ryhmissä noudatetaan Soiten leviämisvaiheen suosituksia kokoontumisrajoituksista (max. 10 hlöä).
  • Otteluissa, turnaustoiminnassa ja esityksissä sekä katsomon yleisömäärässä tulee huomioida AVI:n kokoontumisrajoitukset.


  • Päivitetty 11.5.2021 klo 15:13

    Keski-Pohjanmaan alueellinen COVID-19-viranomaistyöryhmä kokoontui tiistaina 11.5.2021 arvioimaan alueellista tilannekuvaa sekä alueellisia suosituksia. Keskeiset kiihtymisvaiheen tunnusluvut täyttyvät Soiten alueella, joten alueellisia kokoontumissuosituksia tiukennetaan.

    Kaikki SISÄTILOISSA tapahtuva aikuisten ja lasten harrastustoiminta keskeytetään huomisesta lähtien seurassamme. Ulkona tapahtuva harrastustoiminta on sallitua rajoitusten puitteissa.

    Uudet suositukset ovat voimassa 12.-23.5.2021

    https://korona.soite.fi/soiten-alue-koronavirusepidemian-kiihtymisvaiheessa-viisi-uutta-tartuntaa-ja-tiukennuksia-alueellisiin-suosituksiin/


    Päivitetty 29.1.2021 klo 14:49

    SALIBANDYLIITON TUOREIN KORONAINFO

    https://salibandy.fi/fi/uutiset/paivitetty-koronai...

    Sarjamaksut: Eräpäiväksi merkitään nyt liiton toimesta 15.3.2021, ja tilannetta arvioidaan uudelleen kun tiedetään, miten sarjaotteluiden toteuttaminen on mahdollista.

    PELIEN JATKUMINEN ALUEITTAIN -kevät 2021

    https://salibandy.fi/fi/info/koronapandemia/pelien...

    Pohjanmaa (päivitys 29.1.2021) Pelit jatkuvat 11.1. alkaen mahdollisuuksien mukaan, alueelliset rajoitukset huomioiden.


    Päivitetty 8.1.21 klo 17:57

    Salibandyliitto on tänään tehnyt uusia linjauksia kilpailutoiminnan jatkosta. Kilpailutoiminta käynnistyy porrastetusti.

    https://salibandy.fi/fi/uutiset/paivitetty-koronao...

    Soite päivitti koronaohjeistuksia jo alkuviikosta ja tällä hetkellä jo olemassa olevat rajoitukset ovat voimassa 17.1 saakka. Harjoittelun osalta noudatamme näitä ohjeistuksia edelleen.

    https://korona.soite.fi/soiten-alue-jatkaa-koronav...


    Päivitetty 6.1.2021 klo 19:05

    Soite on päivittänyt koronaohjeistuksia ja tällä hetkellä jo olemassa olevat rajoitukset jatkuvat 17.1.2021 saakka

    Odotamme Salibandyliiton kertovan viimeistään perjantaina uutisia salibandykauden jatkosta.

    https://korona.soite.fi/soiten-alue-jatkaa-koronav...


    Päivitetty 16.12.2020 klo 16:54

    Tänään Soite ja Salibandyliitto on päivittänyt koronaohjeistuksia, tällä hetkellä jo olemassa olevat rajoitukset jatkuvat 10.1.2021 asti

    https://korona.soite.fi/

    https://salibandy.fi/fi/uutiset/salibandyn-sarjatoiminta-tauolla-10-1-2021-asti-koko-maassa/


    Päivitetty 3.12.2020 klo 18:27

    Uusien suositusten mukaisesti yli 20-vuotiaiden sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta keskeytetään välittömästi seurassamme 21.12 asti.

    Kokkolan Kaupunki pitää liikuntatilat auki joten lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua toistaiseksi. Jokainen juniorijoukkue tekee oman päätöksen jatkaako harjoittelua joulukuun ajan vai aloittaako joulutauon nyt jo. Harjoituksien jatkuessa joukkueessa pidetään huolta että ryhmäkoko on alle 20 ja huomioidaan aikasemmin tulleet suositukset hygieniasta ja turvaväleistä.


    Päivitetty 3.12.2020 klo 15:54

    Soite on tänään julkaisut uudet Soiten alueen määräykset ja suositukset COVID -19 kiihtymisvaiheeseen
    https://korona.soite.fi/suositukset/

    Myös Kokkolan laajennettu johtoryhmä kokoontuu tänään
    https://www.kokkola.fi/ajankohtaista/tiedotteet/20...

    Tulemme seuran puolesta infoamaan joukkueita asiasta lisää heti kun meillä on kaikki tarvitsemamme tieto. Odotamme kaupungin päätöstä mm. koulun salien ja urheiluhallien käytöstä.


    Koronaepidemian kiristyessä on liittohallitus päättänyt että Salibandyliiton alainen kilpailutoiminta tauolle joulukuun ajaksi koko Suomessa, vain pääsarjat jatkuvat.
    https://salibandy.fi/fi/uutiset/liittohallitus-linjasi-salibandyliiton-alainen-kilpailutoiminta-laajemmin-tauolle-joulukuun-ajaksi-paasarjat-jatkuvat/

    Liittohallitus linjasi että harjoittelussa tulee noudattaa sairaanhoitopiirien suosituksia ja ohjeita. Soiten ohje harrastustoimintaan on tällä hetkellä tämä:

    "Harrastustoimintaa koskevat suositukset: yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnassa suositellaan, että ajalla 30.11. - 21.12. keskeytetään kaikenlainen sisätiloissa tapahtuva, yli 20 hengen ryhmissä tapahtuva harrastustoiminta. Suositus ei koske sellaista aikuisten harrastustoimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan. Mahdollisuuksien mukaan harrastukset kannattaa siirtää ulos. Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden."

    Eli kilpailutoiminta on tauolla joulukuun ajan mutta joukkueiden harjoitukset voivat jatkua toistaiseksi nämä suositukset huomioon ottaen.

    Seuraamme koronaepidemian tilannetta ja tiedotamme muutoksista kun niitä tulee.

    Päivitetty 30.11.2020

    Nibacos Kokkola ry               

    Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

    Puh. 050 476 9022
    toimisto@nibacos.fi


    Toimiston aukioloajat:

    Maanantai 11.00-16.00

    Tiistai 9.00-13.00

    Keskiviikko 9.00-13.00

    Torstai 8.00-16.00

    Perjantai 9.00-15.00


    -SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-