Kauhavalla kaatui KauWi ja RePi
Julkaistu: 26.01.2023 12.40

Kauhavalla kaatui KauWi ja RePi

Sinisten joukkue pelasi sunnuntaina 22.1 Kauhavalla ja tuliaisina täysi pistepotti, kun turnausvastaava KauWi ja Repi kyykistyi Sinisten edessä.

KauWi - Nibacos 2 - 4

Siniset sai ensimmäisessä ottelussaan vastaansa Kauhavan ylpeyden KauWi:n. Edellinen kohtaaminen vastustajaa vastaan oli muistissa, missä maalihanat saatiin kunnolla auki ja pelistä odotettiin samanlaista, pallonhallintaa ja hyökkäyspelin dominointia.

Ensimmäinen erä sitä olikin, paikkoja luotiin ja pyöritettiin peliä vastustajan päässä. Kuten edellisessäkin pelissä, niin myös tässäkin ottelussa huikeita torjuntoja esittänyt vastustajan maalivahti Suvi Kujala piti vastustajaa mukana. Lisäksi täytyy nostaa esille vahva oman maalin puolustuspelaamisen vastustajalta, kuin ihmeen kaupalla ehtivät aina pallon eteen. Ja kun Siniset eivät saaneet palloa mistään sisään niin KauWi käy kahteen kertaan ohittamassa Sinisten Sanna Rantalan. Maalintekijöinä Iina-Maria Hakala ( Suvi Kujala ) sekä Venny Hovila ( Mirka Toppari ). Jos Sinisillä oli opettelemista maalinteon kanssa sekä erittäin liukkaan pelialustan kanssa, oli myös toimitsijapöydällä henkilöt vielä nukuksissa yhdessä tuomareitten kanssa. Ensimmäinen erä pelattiin nimittäin juoksevalla peliajalla ja muutaman katsomosta tulleen huudon jälkeen tähän reagoitiin ja toiseen erään päästiin pelaamaan jo ihan tehokkaalla peliajalla.

Toinen erä jatkui Sinisten painostuksella ja maalipaikkojen tuhlaamisella. Vastustaja sumputti maalin edustan ja maalivahti jatkoi hienoilla torjunnoilla. Tarpeeksi kauan kun tulitettiin niin Siniset sai kuparisen rikottua, kun ajassa 28.20 Zara Gauffin-Kauste pistää kavennuksen. Kun pää saatiin auki, Siniset tekee pukukoppimaalin ajassa 29.43 Veera Kurikkalan toimesta ja erätauolle tilanteesta 2-2. Sinisillä oli myös kaksi ylivoimaa erässä ja kauden parasta ylivoimaa nähtiinkin, vaikka tulosta niillä ei vielä saatu.

Kolmas erä ei pelin kuvaa muuttanut muuten kuin Sinisten kahdella onnistumisella. Ajassa 36.48 Enna Kuusisaari viimeistelee Sara Luikun syötöstä Siniset johtoon ja samasta lavasta lähtee myös 4-2 loppulukemat, kun Enna sinetöi lukemat Juuli Aspbäckin syötöstä.

Sinisten hallintaa ottelussa kuvaa hyvin myös maalivahtien torjunnat: KauWi Suvi Kujala 31 torjuntaa ja Nibacos Sanna Rantala 9 torjuntaa.

Sinisten mietteet ottelusta: - Haastavan alun jälkeen saatiin palloa lopuksi maaliin, tuntui ja näkyi jo kasvoilta että eikö mikään mene, kova työ palkittiin. Kentän pinnan liukkaus ei ollut kyllä pelaajien mieleen, eikä tuo ensimmäisen erän kellosähläys oikein vakuuttanut. Maalipaikkoja luotiin ja peliä pallolla taas hallittiin, vastustajan maalivahdilla 31 torjuntaa ja 50 vedettiin vastustajaan tai seinille, ei oltu tehokkaita, mutta täytyy tunnustusta antaa vastustajan maalivahdille ja kenttäpelaajille sinnikkäästä puolustamisesta. Mutta tärkeimmät eli kaksi pistettä reppuun.

Nibacos - RePi 8 - 3

Turnauksen toisessa ottelussa vastaan tuli RePi. Edellisessä kohtaamisessa RePi ryösti Sinisiltä yhden pisteen 3-3 tasapelillä.

Ensimmäinen erä oli tuttu Sinistä. Pallonhallinta jatkui ja maalipaikkoja luotiin. Tulostakin syntyi, kun ajassa 4.32 Rosa Luikku laittoi maalivalot vilkkumaan Juuli Aspbäckin syötöstä. Vajaa minuutti edellisestä ja Kiira Purontaka löytää Minea Kynnäksen ja taululle 2-0. Juulin vuoro oli sitten viedä Siniset erätauolle 3-0 johdossa ja maaliin syötön tarjoili Zara Gauffin-Kauste.

Toinen erä jatkui samaa rataa ja ajassa 18.37 Sinisten ylivoima toimii ja Minea toisella maalillaan Siniset 4-0 johtoon Veera Kurikkalan syötöstä. Veera tarjoilee syötön vielä erän toiseen maaliin ja Sinisten 5-0 maaliin, jonka tekijänä Kiira.

Kolmas erä ja erän alkuun Repin Senni Kokkoniemi tarjoilee kylmää suihkua niskaan 5-1 kavennuksella ajassa 30.50. Ja kun Siniset ei siitä vielä saanut herätystä tarpeekseen tähän erään niin ajassa 36.34 Anu Koivuaho ( Riina Koskela ) kaventaa 5-2. Ja kun vajaa minuutti eteenpäin niin RePin Christa Aho tuo vastustajan jo 5-3 lukemiin. Mutta Siniset ottavat tämän pienen suvanto vaiheen jälkeen otteen taas itselleen ja 30 sekuntia kavennuksen jälkeen Zara tekee 6-3 lukemat Oona Salinin syötöstä. Siniset palaavat omaan peliin ja pallon hallintaan ja lisää tulee, kun Sara Luikku maalaa 7-3 lukemat Veeran kolmannesta maaliin johtaneesta syötöstä. Erän lopussa vielä ajassa 44.56 ikiliikkuja Helga Koljonen niittaa loppulukemiksi 8-3 Sanni Rentolan syötöstä.

Maalivahtien torjunnat: Nibacos Sanna Rantala 10 ja RePi Virpi Änäkkälä 29

Sinisten ajatukset pelistä: - Saatiin niitä kaivattuja onnistumisia heti ensimmäiseen erään ja se kyllä vapautti peliä. 5-0 tilanteessa vähän kaasujalka nousi ja annettiin vastustajalle siimaa tulla peliin mukaan, toki ei meillä mitään hätää pelillisesti ollut. Kypsä esitys ennen kaikkiaan ja lopun ryhtiliike pelaamisessa. Kyllähän me vahvoja pallolla oltiin, kahteen peliin Sannalla 19 torjuntaa ja vastustajan maalivahdeille 60 torjuntaa ja lisäksi päälle meidän ohi ja blokatut laukaukset. Lisäksi kahdessa pelissä 14 kenttäpelaajasta 11 pelaaja pääsi pisteille eli laajalla rintamalla tuli onnistumisia. Nuorella ja vaihteeksi taas uudenlaisella kokoonpanolla oltiin liikenteessä ja osoittivat kyllä pelaamisen tason ja uskalluksen tekemiseen eikä alkanut tilanteet pääkoppaa kiristämään. Huikeita nuoria tyttöjä, joilla pelit nyt jatkuvat T16 SM-sarjan alkusarjassa ja toivotaan heille täydellä sydämellä menestystä siellä. Ja kyllä meidän konkariosasto parantaa myös koko ajan kohti kevättä. Turnauksesta mukaan 4 pistettä ja kilvoittelu jatkuu sarjassa.


Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-