Varsin haastavista lähtökohdista joutui Nibacoksen P16-joukkue valtakunnallisen alkusarjan kotiturnaukseen Kampushallissa. Repaleinen harjoitusviikko sairastumisien vuoksi sekä epävarmuus pelaamaan pystyvistä pojista eivät kuitenkaan syöneet kotijoukkueen intoa näyttää osaamistaan kotiyleisölle.
Ensimmäisessä ottelussa SPV kaatui hieman kangerrelleen ensimmäisen erän jälkeen lopulta 6-2. Toisessa ottelussa Nibacos laittoi lohkon ennakkosuosikki Merikoski SBT:n ahtaalle, eikä voitto tai pistekään ollut kaukana oululaisten viedessä lopulta pisteet 5-6-numeroin.
Kun lauantain kotiturnaukseen jouduttiin lähtemään muutaman tärkeän runkomiehen puuttumisen vuoksi, aukeni muille mahdollisuus ottaa vastuuta ja näin tapahtuikin. Ns. junnukenttä otti hyvin vastuuta ja värkkäili päivän aikana muutaman makoisan maalin. Erityiskiitos joukkueelta menee T18-joukkueen suuntaan, josta pikahälytyksellä saatiin Elise tolppien väliin. Elise jatkoikin siitä, mihin pari vuotta sitten meidän peleissä oli jäänyt, huipputorjuntoja rauhalliseen tuttuun tyyliin.
SPV:tä vastaan ensimmäisessä erässä oltiin vähän hätää kärsimässä uusilla ketjukoostumuksilla. Mutta avausmaali ja toiseen erään hieman tutummilla ketjuilla meneminen toivat rauhan peliin. Tehokkuus maalipaikoissa oli myös säilynyt, joten voitto irtosi paikallisvastustajasta.
Merikoskea vastaan mentiin tasatahtiin ja käväistiinpäs jopa vielä johdossa vajaa 10 minuuttia ennen loppua. Merikoski tuli kuitenkin pikaisesti tasoihin ja ohikin, eikä päästänyt kotijoukkuetta enää rinnalle. Kokonaisuutena hyvä ottelu, jossa pysyttiin yllättävän hyvin kaverin kyydissä.
"Matka" jatkuu parin viikon päästä Seinäjoen turnauksella, jossa vastaan tulevat LeBa/Josba ja revanssia hakeva Welhot.
Iso kiitos Nealle (Instagram) loistavista kuvista!
18.09.2023 10.52 | Pelit jatkuvat lauantaina Qmaxissa! |
11.09.2023 15.18 | P16 esitti pirteitä otteita Kampuksessa |
06.09.2023 08.52 | P16:n kotiturnaus lauantaina 9.9. Kampuksella |
27.08.2023 20.01 | P16:n kausi käyntiin kahdella voitolla |
23.08.2023 22.47 | P16:n kausi alkaa sunnuntaina 27.8. Jyväskylässä |
18.08.2023 10.25 | Menestystä Eerikkilän maajoukkuetietapahtumasta |