Esittely
Ottelutilastot
Nibacos Miehet edustus - ISB/Team Atria
2018-2019 - Miehet - 2-Divisioona
Klo 19:00 Kampushalli
8
Hel

Miehillä edessä erittäin tärkeä peli ISB:tä vastaan


Perjantaina miehille saadaan vieraita Ilmajoelta ISB:n muodossa. Ottelu käydään isoin panoksin ja lopputuloksella onkin suuri vaikutus loppukautta ajatellen.

ISB on keikkunut läpi kauden kärjen tuntumassa. Ilmajokiset onnistuivat pitkään keräämään tasaisesti pisteitä, mutta viimeisten otteluiden aikana kurssi on kääntynyt laskusuhdanteeseen. Viimeiset kolme ottelua ovat päättyneet tappioihin ja viime viikonlopun häviö TU:lle oli varmasti kova isku joukkueen playoffs -haaveita ajatellen. Teoreettisesti ISB:llä on vielä omat saumansa, mutta se vaatisi ylempänä olevilta joukkueilta isompia ja pienempiä kyykkäämisiä, mutta Kokkolaan saapuu varmasti kaikkea muuta, kuin luovuttanut poppoo. ISB:n kovimmat pistenikkarit ovat olleet Seppo Peltola (18+19=30), Tero Koskilammi (16+14=30) ja Juha-Matti Kiviluoma (16+13=29). Näiden lisäksi taustalta löytyy useampi muu vaarallinen pelimies, kuten Arto Roumio, Eero Rahnasto, sekä kesken kauden Nurmosta siirtynyt Harri Käpyaho. Maalilla on päivystänyt kokenut konkari Timo Paakkinen (pmk. 7.45, t% 79.6).

Viime viikonloppuna kärsitty tappio laittoi taas omat haasteensa sinisten runkosarjan loppua ajatellen. MLT nousi tasapisteisiin ja Toholammin ylpeys TU kipusi kahden pisteen päähän. TU:lla on myös yksi ottelun vähemmän pelattuna. Toholampilaiset kohdataan vielä runkosarjan päätöskierroksella. Esitys lauantaina oli varsin hyvä, mutta vielä pitäisi laittaa isompaa vaihdetta silmään. Iso potentiaali siihen löytyy ja uskoa myös. Syyskaudella pelattu kohtaaminen päättyi ISB:n nimiin 6-5, joten nyt on myös mitä mainioin paikka ottaa revanssi ja pitää pisteet kotona.

Huomenna sankoin joukoin Kampushallille seuramaan huipputärkeää ottelua! Matsi alkaa klo 19:00.


Otteluraportti


Kuvat: Tommy Lågland

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Miehet edustus 9 - 6
(3 - 3) (2 - 1) (4 - 2)
ISB/Team Atria
3' Maali Salo Timo

3' Maalisyöttö Kortetmaa Juuso

3' Maali Kauppila Oskari

3' Maalisyöttö Heikkilä Jori

17' Maali Anttila Riku

17' Maalisyöttö Keskisipilä Jukka

26' Maali Tilus Tuomas

26' Maalisyöttö Penttilä Tommi

30' Maali Kauppila Oskari

30' Maalisyöttö Lokasaari Aapo

41' Maali Toivola Petteri

41' Maalisyöttö Salo Timo

43' Maali Lokasaari Aapo

43' Maalisyöttö Kauppila Oskari

49' Maali Heikkilä Jori

49' Maalisyöttö Keskisipilä Jukka

55' Maali Kauppila Oskari

55' Maalisyöttö Keskisipilä Jukka
Lisää uutisia
Nibacos Kokkola
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
 
Kategoriat