Esittely
Ottelutilastot
Indians - Nibacos Edustus
2018-2019 - C2- pojat 04 Edustus - SM sarja C2
Klo 17:00 Kaivomestari Espoo
8
Jou

Ennakkoinfo


Otaranta 6, Espoo

Indians vahvempi


Etelä-Suomen turnén ensimmäinen stoppi.

Märkä räntäsade toivotti meidät tervetulleeksi 7,5h bussimatkan jälkeen Espooseen, Westend Indiansin vieraaksi.
Ottelu lähti vauhdikkaasti käyntiin hyökkäysten ja puolustuspelin vuorotellessa tasatahtiin pitkin ensimmäistä erää. Indiansin hyökkäysten lähtö oli nopeaa mutta Nibacos onnistui puolustamaan pelin hyvin kulmiin ja Sampo hoiti maalilla loput.
Nibacoksen tehokas 3,5 minuuttinen ensimmäisen erän puolenvälin jälkeen vei meidät jo mukavaan 5-1 johtoon. Erän loppupuolella kotijoukkue kavensi erätauko tilanteeksi 2-5.

Toinen erä noudatti hyvin pitkälti samaa kaavaa kun ensimmäinen, peli jatkui vauhdikkaana ja juuri kumpikaan ei erän aikana hitaita lähtöjä harrastanut. Erässä nähtiin molemmilta joukkueilta komeat ylivoima-maalit. Näitä kelpaa juutuupista kelailla. Erässä useammin maalinteossa onnistui kotijoukkue. Erätauko summerin soidessa johto oli kaventunut enää yhteen maaliin. Siis 6-7 tilanteesta tauolle.

Kolmas erä alkoi Nibacoksen ylivoimalla ja Vilin maalatessa illan kolmannen maalin tilanne Nibacoksen kannalta tuntui hieman helpottavan. Kun seuraavat kaksi lähes peräkkäistä rangaistusta vihellettiin mustapaitaiselle kotijoukkueelle oli sitä kuuluisaa ”kulminaatio-pistettä” tarjolla tukevoittaa johtoasemaa. Mutta, mutta. Indiansin tehtyä alivoima-maalin hurmos siirtyi kotijoukkueelle. Ja Indiansin illan toinen ylivoima-maali vei kotijoukkueen ensikertalaista johtoon ajassa 54:41. Nibacos kokeili vielä käynnistää takaa-ajon mutta tasoitusta ei Joulukuisessa lauantai-illassa nähty. Indians sinetöi tyhjään maalin loppulukemat 10-8.



Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Indians 10 - 8
(2 - 5) (4 - 2) (4 - 1)
Edustus
7' Maali Ylikorpi Vili

7' Maalisyöttö Salin Luukas

11' Maali Ylikorpi Vili

11' Maalisyöttö Salin Luukas

12' Maali Kallio Joona

12' Maalisyöttö Haataja Jonatan

13' Maali Seppänen Eemeli

13' Maalisyöttö Salin Luukas

15' Maali Salin Luukas

15' Maalisyöttö Seppänen Eemeli

20' Jäähy: 2min Nadasi Roope

24' Maali Haataja Jonatan

24' Maalisyöttö Kallio Joona

35' Maali Isoaho Venni

35' Maalisyöttö Seppänen Eemeli

37' Jäähy: 2min Levijoki Kasperi

40' Maali Ylikorpi Vili

40' Maalisyöttö Honkaniemi Miska

54' Jäähy: 2min Levijoki Kasperi
Lisää uutisia
Nibacos Kokkola
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31
Kategoriat