
Nibacoksen viime kausi päättyi nousujuhliin Pirkkalan Pirkkojen vieraana. Lauantai-iltana Kampushallille saapuu Pirkat uudemman, kun mitellään Inssi-Divarin pisteistä.
Pirkat on ollut alkukauden yllättäjä, sillä joukkue majailee sarjataulukossa kolmantena. Pirkat on voittanut kahdeksasta ensimmäisestä ottelustaan peräti kuusi ja on yllättänyt jo monta kärkijoukkue alkukauden aikana.
Siitä huolimatta Nibacoksen maalivahtivalmentaja Atte Hanhineva lähtee luottavaisin mielin kohtaamaan Pirkkoja.
- Kyllä sitä tavoitellaan lauantaina, että voittoputki Pirkkoja vastaan jatkuu. Nyt pelataan eri kautta ja sarjaa, että viime kaudelta ei tähän peliin saada mitään mukaan. Tavoitellaan sitä, että Pirkat ei edelleenkään voita meitä.
Se miten kauden kolmella tappiolla aloittanut ja sen jälkeen kolme voittoa putkeen ottaneen Nibacoksen voittoputki jatkuu, on Hanhinevalla selvät suunnitelmat.
- Kyllä me ollaan kurinalaisempia ja meillä maltti kestää. Me puolustetaan paremmin viidellä ja viisikkona, eikä lähdetään aaltoilevaan peliin mukaan. Jos me pystytään lauantaina heiluttamaan tahtipuikkoa, niin me ollaan todella vahvoilla.
Mutta miksi Pirkat on ollut niin vahva alkukaudesta, löytää Hanhineva kolme syytä äkkiä.
- Ovat tainneet päästä vähän yllättämään alkukaudesta vastustajat. Mutta on niillä ollut myös todella tehokas ylivoima, että erikoistilannepelaaminen on vahvaa.
Ja kun Hanhineva on laittanut Nibacoksen maalivahtipelin uomiin, löytyy kehuja myös Pirkkojen vastaavalle osastolle.
- Ja maalivahti Sebastian Saariniemi on osoittanut tässä vaiheessa, että on tämän sarjatason yksi parhaista maalivahdeista. Se on varmasti kolmas syy hyvään alkukauteen.
Kun kyse kääntyy muihin kiinnostaviin pelaajiin Pirkoista, nostaa Hanhineva esiin Classic-taustaisen rightin hyökkääjän Matias Vaajalan, joka on takonut alkukaudesta pisteitä hyvään tahtiin.
Mutta lauantai-iltana ollaan viisaampia, jatkuuko Nibacoksen voittoputki vai Pirkkojen hurja alkukausi. Tule siis Kampushallille kannustamaan siniset voittoon kello 18.00 alkavassa koitoksessa!

| 3' | Maali | Vastustaja |
| 11' | Maali | Salo Timo |
| 14' | Maali | Vastustaja |
| 16' | Maali | Vastustaja |
| 20' | Maali | Salo Timo |
| 23' | Maali | Vastustaja |
| 53' | Maali | Vastustaja |
| 55' | Maali | Salo Timo |
| 57' | Maali | Tynkkynen Jonatan |
| 57' | Maali | Honkaniemi Miikka |
| 59' | Maali | Tynkkynen Jonatan |