
Nibacoksen miesten edustus jatkaa kotipelien putkessa tulevana lauantaina, kun Kampushallille vieraaksi saapuu M-Team Helsingistä. Viime kaudelle nihkeän alun saanut M-Team on tälle kaudelle paremman startin, sillä joukkue on neljäntenä 15 pisteellä.
Nibacoksen alkukaudella on kertynyt kasaan yksi voitto ja seitsemän pistettä, eikä 13. sija ole sitä mitä joukkue varmasti itse odottaa. Vaikka sinisten alkukausi on ollut ohdakkeinen, löytyy kotijoukkueesta ainakin yksi pelaaja, jolla virtaa löytyy enemmän kuin hyvin.
Maalivahti Matias Pokela koki loukkaantumisen juuri kauden alla ja on vasta viime aikoina päässyt tositoimii mukaan.
- Totta kai, kun vamma uusiutui, niin alkuun hetken siinä mietti, että mitä on tehnyt väärin, mietiskeli viime kauden samaan vammaan päättänyt ja kovan kuntoutuksen silloinkin läpi käynyt Pokela.
- Mieli oli alusta alkaen kirkkaana ja nälkää oli tuplaten, että haluaa tehdä paluun niin nopeasti kuin mahdollista. Kuntoutus sujui suunnitelmien mukaan ja siitä isoin kiitos kuuluu Maria Paanaselle, jonka kanssa ollaan vammaa kuntoutettu. Tällä hetkellä käsi liikkuu hyvin ja tuntuu hyvältä.
Pokelalla riittää ymmärrettävästi pelihaluja, sillä viime viikonloppuna mies pelasi ensimmäiset minuutit Nibacos-tolppien välissä tälle Inssi-Divari-kaudelle. Alkukauden muissa peleissä torjuntavastuun on kantanut Nibacoksen OLS:stä siirtynyt Joni Eskelinen.
- Maistui kyllä tosi hyvältä päästä pelaamaan, olihan siitä jo aikaa, kun viimeksi on virallisen pelin pelannut.
Karhut oli jo sillassa Kampushallissa, mutta kahdella viimehetken ilman maalivahtia pelaten tehdyllä maalilla vieraat tulivat ensin tasoihin varsinaisella peliajalla ja ottivat kaksi pistettä mukaansa rankkarivoitolla.
- Pelissä oli meillä hyviä hetkiä, jotka täytyy ottaa ensi peliin. Totta kai pelin tulos tympii, kun voiton avaimet olivat jo kädessä, harmittelee Pokela.
Pokela on seurannut tarkasti Nibacoksen alkukautta ja tietää, millä aseilla M-Team on voitettavissa.
- Meidän pitää olla vielä tarkempia omassa päässä ja kaksinkamppailuissa pitää olla kovempia. Muuten, kun pelataan samanlainen peli niin uskon täysin siihen, että voitto irtoaa!
Kun sitä tuttua ns. omaa peliä lähdetään pelaamaan, niin varmaan pitää kuitenkin vähän tiedostaa vastustajakin. Minkälainen vastustaja sieltä on odotettavissa?
- Klassinen vastaus, että kokenut divarinippu, joka on pallolla hyvä, etenkin heidän ykköskentässä taitoa riittää. Odotettavissa pienten marginaalien peli siis, päättää Pokela.
Leivo siis isäinpäivän kakku ja osta lahja jo ajoissa päivällä, niin voit illalla ottaa suunnaksi Kampushallin. Saavu ajoissa paikalle, jotta pääset katsomaan peliä parhailta paikoilta kello 18.00 alkavassa pelissä!