
Ei riittänyt Nibacokselle kahden maalin johto Inssi-Divarin kotiottelussa Kirkkonummen Rangerissa vastaan päätöserässä perjantai-iltana Kampushallissa. Vieraat hivuttautuivat rinnalle päätöserässä ja hiljensivät Kevin Starckin toimesta kotiyleisön ajassa 60.34. Rangers vei mukanaan kaksi pistettä ja jätti yhden Nibacokselle numeroilla 4-5 (3-2, 1-0, 0-2, 0-1).
- Paskaltahan se tuntuu, ei häviäminen mukavalta tunnu, aloitti Nibacoksen valmentajan Lasse Lyttinen analyysinsä pelin jälkeen.
Peli oli hallussa pitkälle päätöserääkin isännille. Mutta vieraat tekivät nöyrästi työtä tappioasemassa ja se palkittiin. Kun päätöserän puoliväli lähestyi, johti Nibacos 4-2. Mutta ajassa 49.12 Rangers kavensi 4-3:een ja ajassa 53.24 tuli tasoihin.
- Liikaa annettiin kaverille kääntöjä ja kaveri oli tosi tehokas maalipaikoissa. Lisäksi peittivät hyvin ja me ammuttiin tuhoton määrä kaverin peittoon. Tuolla määrällä mitä puolittaisia paikkoja pystytään saada, niin pitäisi muutama maalikin saada.
Päätöserässä isännillä oli vähän kiirekin maalipaikoissa, kun olisi vielä voinut hakea parempaa vetopaikkaa tai pidempää hyökkäystä.
- Maltti vähän loppui päätöserässä. Ja kun oli seesteisiä hetkiä ja sitten tapahtui jotain, niin haluttiin nopeasti voittoja, ei vain maltettu tänään riittävästi, uskoi Lyttinen.
Jos päätöserä jätti toivomisen varaa johtoasemassa, oli toinen erä rikkonaisen ensimmäisen jälkeen hyvä.
Toisessa erässä ykköskenttänä pelannut nuorisokenttä sai välillä pelin mallikkaasti rullaamaan. Mutta vain kertaalleen tuli palkintoa, kun SPV-laina Santtu Ek iski ensimmäisen divarimaalinsa erän puolivälissä.
Jos toinen erä oli parempaa salibandya, ei ensimmäisestä voi samaa sanoa. Avauserää sotkivat molemmin puolin saadut jäähyt. Nibacos ei onnistunut hyödyntämään ensimmäistä ylivoimaansa, mutta heti vieraiden tultua täysilukuiseksi, iski Jonatan Tynkkynen isännät johtoon.
Kun taas vieraat pääsivät pyörittämään ylivoimaansa, karkasi Tommi Tilus Eelis Määttälän passista karkuun ja viemään isännät 2-0-johtoon. Kauan ei kuitenkaan Rangers ylivoimaa pyörittänyt, kun lukemat olivat jo 2-1.
Kun vielä viime kaudella Nibacos-paidassa pelannut Emppu Hellsten löysi pienestä kulmasta yläkulmasta reiän, oli numerot tasan parissa minuutissa. Kauan eivät vieraat tasatilanteesta saaneet nauttia, sillä Tomi Takala viimeisteli vastahyökkäyksen jälkeen taukolukemat 3-2:een parin minuutin päästä tasoituksesta.
Jos peli ei ollut aivan uomissaan 5vs5-pelissä, etsii Nibacoksen ylivoimakin vielä uomiaan. Kauan ei ole aikaa etsiä, sillä ensi viikolla tie käy Pirkanmaalle tuplavieraspeleihin Kooveen ja Pirkkojen vieraaksi.
Mutta jotain positiivista tappion hetkellä Lyttinen kuitenkin löysi.
- Kakkoserässä oli hyviä pätkiä. Se oli meidän paras erä kokonaisuutena, siltä ottaa niitä hetkiä, kun puolustettiin hyvin ja oltiin hyviä pallolla, niin ensi viikon tuplareissulle mukaan.

| 6' | Maali | Tynkkynen Jonatan |
| 9' | Maali | Tilus Tommi |
| 10' | Maali | Vastustaja |
| 11' | Maali | Vastustaja |
| 49' | Maali | Vastustaja |
| 53' | Maali | Vastustaja |
| 60' | Maali | Vastustaja |