Nibacos P16 matkusti lauantaina Kempelehalliin valtakunnallisen alkusarjan 4. turnaukseen. Jos edellisviikonloppuna oli tuliaisina vain yksi piste, niin nyt mukaan tarttui täydet neljä pistettä. Kun vielä sopivasti muut pelasivat ristiin, niin paikka talveksi SM-sarjaan varmistui jo ennen päätösturnausta.
Avausottelussa Nibacos kohtasi muutama viikko sitten Kampuksessa siniset voittaneen Merikoski SBT:n. Aikainen aamuherätys ei liiemmin näkynyt vieraiden otteissa, vaikka isännät alussa karkuun karkasivatkin.
Toisessa erässä Nibacos käväisi jo johdossakin, mutta kolmannen alussa Merikosken siirryttyä taas johtoon, otti Nibacos aikalisän. Pieni tauko teki hyvää pienien kokoonpanomuutosten lisäksi ja lopussa juhlivat siniset 7-5 (2-2, 1-1, 4-2) -voittoa.
Pelin jälkeen pikaisesti evästä naamaan ja 45 minuutin kuluttua jo toiseen otteluun SPV:tä vastaan. "Vieraat" tulivat ymmärrettävästi tuoreilla jaloilla tiiviisti kiinni sinisiin. SPV kävikin kaksi kertaa johdossa avauserässä, mutta siihen seinäjokisten maalit ottelussa jäivätkin.
Siniset sitä vastoin jyräsivät kolmella kentällisellä tehoja voittaen lopulta selvin 8-2 (2-2, 3-0, 3-0) -numeroin. Vahva esitys fyysisesti Nibacokselta lyhyen tauon jälkeen, otteista paistoi selkeästi, että kesällä tehty työ ei ole mennyt hukkaan.
Voittojen ansioista Nibacos varmisti paikkansa marraskuun alussa käynnistyvään SM-sarjaan. 12 joukkueen sarjan muutkin joukkueet selvisivät jo ennen päätösturnauksia. Nibacoksen kanssa SM-sarjassa pelaavat SCU/Steelers, Oilers NG, SBS Masku, Merikoski SBT, Welhot, TPS, Nokian KrP, Classic, Tiikerit, LASB ja EräViikingit. Joten talven mittaan monta herkkupalaa tarjolla kotiyleisölle, kun yksittäiset pelit alkavat.
Kiitos kuvasta Nealle (Instagram)
03.12.2023 18.57 | Fysiikka koetuksella Espoossa |
02.12.2023 23.19 | Ensimmäiset vieraspisteet Mosahallilta |
01.12.2023 21.23 | Nyt mennään pääkaupunkiseudulle |
01.12.2023 21.22 | Sarjakärki ratkaisi jatkoajalla |
25.11.2023 21.48 | Tiiviillä pelillä paluu voittokantaan |
22.11.2023 11.24 | Sarjakärki TPS sunnuntaina Hollihakaan |