Sunnuntaina tarjoiltiin vauhdikas ja tasokas salibandyottelu Kampushalliin P16 SM-sarjaa seuraamaan tulleelle yleisölle. Kuopion Welhot siivitti kotijoukkueenkin esittämään parastaan ja haastamaan vieraansa tosissaan. Lauantain sarja-avauksensa voittaneiden joukkueiden välillä ei eroa helpolla saatu, sillä vasta voittolaukauskilpailun jälkeen voitto matkasi savolaisten matkaan numeroilla 8-9 (2-2, 3-3, 3-3, 0-0, 0-1).
Avauserä oli isänniltä vahvaa näytöstä. Ensimmäisen kympin aikana siniset laittoi kunnon myllyn päälle ja vierailla oli vaikeuksia pysyä mukana. Erän lopulla Welhot tuli kuitenkin tasoihin tauolle mentäessä 2-2-numeroissa.
Toisessa erässä Welhot oli puolestaan kuskinpaikalla ja sinisillä oli haastavampaa. Nyt puolestaan Nibacos punnersi parin maalin takaa tasoihin tauolle, sillä päätöserään lähdettiin 5-5-lukemista.
Päätöserä mentiin maalin pelinä. Vuoroin johdossa kävivät vieraat ja sitten taas kotijoukkue. Kaukana ei ollut Nibacoksen voittokaan, mutta pari minuuttia ennen loppua Welhot tuli kuitenkin tasoihin ja ratkaisua lähdettiin hakemaan ensin jatkoajalta ja sitten ”pilkuilta”.
Voittolaukauksissa kuopiolaiset olivat tylyjä ja korjasivat yhden lisäpisteen ja nappasivat lohkon kärkipaikan itselleen.
Kokonaisuudessaan kotijoukkue jätti varmasti avausviikonloppuna Kampushallille tiensä löytäneiden katsojien mieleen pirteän ja ennakkoluulottoman kuvan. Joukkue sai myös itseluottamusta, että hyvällä joukkuepelillä pystymme haastamaan muita joukkueita tässä sarjassa.
Kiitokset savolaisille mukavista ”tansseista”, otetaan uusiksi tammikuun lopulla Kuopiossa. Sitä ennen Nibacos kuitenkin pelailee muutaman pelin, joista ensimmäiset ovat edessä parin viikon päästä Vantaalla Tiikereitä vastaan ja Tampereella Classicia vastaan.
Tulkaa kannustamaan Nibacos voittoon myös vieraspeleissä!
Kiitos kuvista: Joonas Borén @photos.byjoonas
03.12.2023 18.57 | Fysiikka koetuksella Espoossa |
02.12.2023 23.19 | Ensimmäiset vieraspisteet Mosahallilta |
01.12.2023 21.23 | Nyt mennään pääkaupunkiseudulle |
01.12.2023 21.22 | Sarjakärki ratkaisi jatkoajalla |
25.11.2023 21.48 | Tiiviillä pelillä paluu voittokantaan |
22.11.2023 11.24 | Sarjakärki TPS sunnuntaina Hollihakaan |