​Tiiviillä pelillä paluu voittokantaan
Julkaistu: 25.11.2023 21.48

​Tiiviillä pelillä paluu voittokantaan

Tiivis pelitahti P16 SM-sarjassa ei anna paljoa aikaa parannella haavoja ja hioa kuvioita marraskuun synkkinä hetkinä vaan eteenpäin on ponnisteltava. Lauantaina Nibacos palasi kotikaukalossa, tällä kertaa Hollihaassa, voittokantaa parin vieraskiertueen hutistartin jälkeen. Voitto irtosi tiiviin ja koko ajan kehittyneen esityksen jälkeen SBS Maskusta 5-2 (0-1, 4-1, 1-0).

Ottelun alku oli tarkkaa peliä eikä vauhtiin heti kotijoukkueen toimesta päästy uusilla kokoonpanoilla. Vieraiden jaloissa ei liiemmin näkynyt pitkä matka ja myöhäinen saapuminen hallille. Erän lopulla isännille sattui pienoinen virhe, eivätkä vieraat paikkaa jättäneet käyttämättä.

Toisessa erässä Nibacos palaili hieman tutumpiin kokoonpanoihin ja vastustajan hyvää puolustusta saatiin paremmin rikottua. Vaikka Masku käväisi nopeasti kahden maalin johdossa, onnistui isännätkin luomaan maalipaikkoja sekä myös hyödyntämään niitä. Kun ylivoimallakin löytyi ratkaisijoita, kääntyi erä isännille pikkuhiljaa.

Päätöserässä jatkui tarkka pelaaminen. Kotijoukkue jakoi vastuuta koko arsenaalille ja jokainen täytti oman ruutunsa uhrautuvassa puolustuspelissä. Vielä kun maalivahtipeli oli kovalla tasolla, pääsivät siniset tuulettamaan voittoa kotiyleisön edessä.

Kauan ei voitosta ehditä nauttia, sillä jo huomenna sunnuntaina sarjakärki Turun Palloseura saapuu Hollihakaan. Peli laitetaan käyntiin jo kello 12.00, joten kelloa herättämään ja hallille kotijoukkuetta kannustamaan voittoon!

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-