Koronaviiruksen vaikutus Nibacoksen harrastus- sekä kilpailutoimintaan
Julkaistu: 12.03.2020 00.00

Koronaviiruksen vaikutus Nibacoksen harrastus- sekä kilpailutoimintaan

Varotoimenpiteenä Nibacoksen hallitus on päättänyt keskeyttää kaiken seuran joukkuetoiminnan toistaiseksi ja välittömästi. Tämä tarkoittaa sitä että joukkueet eivät pidä ohjattuja harjoituksia keskeytyksen aikana. Kaikki harjoitusvuorot kaupungin kouluilla sekä Kampushallilla perutaan keskitetysti seuran puolesta kaikkien joukkueiden osalta toukokuun loppuun asti. Mikäli teillä on varattuna seuran nimellä jossain muualla vuoroja niin huolehtikaa joukkueittain niiden perumisesta. Seuran päättäjäiset on siirretty pidettäväksi myöhemmin, kun seuran joukkuetoiminta on taas käynnissä.

Salibandyliitto päätti jo torstaina lopettaa kauden 2019-20 sarjatoiminnan kokonaan, lukuunottamatta liigoja sekä miesten divaria. Nibacoksen joukkueiden osalta kaikkien joukkueiden sarjatoiminta on loppunut.

Näillä toimenpiteillä yritetään estää Koronaviruksen COVID -19 leviämistä. Haluamme reagoida mielummin ajoissa kuin myöhässä. Tilanne on erittäin poikkeuksellinen ja seuraamme sitä koko ajan. Keskeytys on voimassa niin kauan kunnes Nibacoksen hallitus toisin ilmoittaa. Tiedotamme mahdollisista muutoksista välittömästi. Jatketaan salibandyn pelaamista sitten kun se on taas turvallista.

Mahdollisissa kysymyksissä voitte ottaa yhteyttä toimisto@nibacos.fi

Seuran uusimmat

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-