Meneillään oleva kausi on ollut kaikin tavoin poikkeuksellinen
Julkaistu: 27.03.2021 15.30

Meneillään oleva kausi on ollut kaikin tavoin poikkeuksellinen

Meneillään oleva kausi on ollut kaikin tavoin poikkeuksellinen. Valmentajat ja muut toimihenkilöt ovat tälläkin kaudella tehneet korvaamatonta työtä sekä lajiosaamisen että henkisen jaksamisen eteen. Seurana saamme olla ylpeitä siitä että meidän pelaajamäärät ovat kehittyneet pandemian aikana positiiviseen suuntaan ja se on täysin meidän mahtavien toimihenkilöiden ansiota.

Hallitus ja juniorijaosto tekee tällä hetkellä isoja asioita taustalla tulevia kausia ajatellen. Seura on mukana työryhmissä missä haluataan kehittää alueen salibandyä sekä yhteistyötä seurojen välillä. Tulevilla kausilla halutaan panostaa valmentajien koulutukseen ja osaamiseen, sen eteen suunnitellaan tulevaa.

Koronaepidemian takia joudumme perumaan tältä kaudelta toimihenkilötapaamiseen. Seuran hallitus halusi kuitenkin kiittää kaikkia joukkueiden toimihenkilöitä ja juniorijaostoa siitä suuresta työstä mitä tälläkin hetkellä teette. Yhteistyössä paikallisen yrittäjän kanssa seura halusi antaa kaikille toimihenkilöille pizzalahjakortin. Kiitos Herkkupizza yhteistyöstä!

Erityisryhmän toimihenkilöt kävivät pizzat jo noutamassa, kiitos Kirsi kuvasta!

Kiitos kaikille toimihenkilöille kuluneesta kaudesta ja voimia loppukauteen!

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-