Naisten kausi starttaa sunnuntaina 10.10!
Naiset IJulkaistu: 09.10.2021 20.34

Naisten kausi starttaa sunnuntaina 10.10!

Nibacos naisten edustus aloittaa kauden kotonaan Kampushallilla.

Rivit ovat melkoisesti vaihtuneet viimevuosista, mutta onneksemme ja iloksemme ne on vain voimistuneet ja tiivistyneet. Olemme saanet aimo annoksen uutta verta mukaan niin Jeppis FBCstä, kuin Kokkolan jymystä, että vielä Etelä-Pohjanmaalta!

Uusien kasvojen lisäksi on rivimme täyttyneet myös Nibacoksen tutuista kasvoista, sillä muutama vanha kehäkettu on palannut edustukseen välivuoden jälkeen, sekä naisten kakkosesta on nostettu pelaajia mukaan. Unohtamatta joukueemme kantavia voimia, heitä jotka ovat edustuksen vakio kalustoa. Näiden kaikkien lisäksi T18 tytöistä mukaan napataan aina mahdollisuuden tullen muutama lahjakkuus mukaan.

Saamme olla kaikkiaan ylpeitä uudistuneesta joukkueestamme. Huikea kattaus taitoa löytyy tästä innokkaasta sakista. Vanhemman kaartin rauhallisuutta ja periksiantamattomuutta, sekoitettuna nuorten taitoon ja ennakkoluulottomaan pelitapaan on tehnyt meistä MEIDÄT!

Pelaajakaartin laajan voimistumisen johdosta lähdemme kauteen intoa puhkuen! Tulkaahan paikalle kannustamaan meidät voittoon sunnuntaina klo. 11.00 ja 16.00!