Välieräsarja Mynämäen ylpeyttä SBS Wirmoa päättyi KoVan kahteen otteluvoittoon.
KoVa aloitti kotona kovaa, sillä ottelu vietiin suurinumeroisin luvuin 12-6. Toki vauhdikas peli näkyi virheinä molemmissa päissä, joista molemmat pääsi maalein rokottamaan. KoVa oli kuitenkin selkeästi kuskin paikalla koko ottelun. Ottelun erikoisuutena mainittakoon toki maalinnäkäisenä tunnetun Kuutniemen totaalinen vastustajan shokeeraaminen peräti 7 osuman kera SM välierässä. Onnistumisia saatiin Kuutniemen rinnalle toki näillä numeroilla laajasti myös muille pelaajille.
Heti seuraavana päivänä matkustettiin Mynämäelle hakemaan toista voittoa.
Ottelu oli hyvin eri tyyppinen mitä kotihallissa. KoVan fanijoukot pistivät kampoihin Wirmon fanaattiselle kotiyleisölle ja kuten katsomon rummutuskin, oli KoVan meno kentällä hienoisesti kovempaa. KoVa hallitsi peliä, mutta pelin kova intensiteetti ja panos näkyi lukuisina huolimattomina suorituksina, joista vastustajalle pyrittiin tarjoamaan helpotusta maalintekopaikkojen luomiseen. Edellisestä ottelusta selkeästi sisuuntunut vastustajan maalivahti Suopajärvi piti kotijoukkuetta pelissä hienosti mukana ottelun loppuun saakka. Ottelun kulkua kuvaa tulospalvelun lukemat hyvin. Suopajärvelle 29 torjuntaa ja Honkelalle 17, Kova teki yhden ylivoimamaalin ja Wirmo yhden rangaistuslaukauksesta ja lopputulos 3-2 KoValle. Erittäin tiukka ja jännittävä ottelu, kevään peleille tyypilliseen tapaan, tärkeintä ei ole tyylipisteet vaan se, kumpi ottelun voittaa.
Erityismaininta erittäin laadukkaalle tuomarityöskentelylle HaNi-hallissa - tällaisten tuomarien kera pelaisi mieluusti toistekin.
KoVan matka jatkuu täten 2 voiton turvin SM finaaliin. Historian kirjoja on pyritty selaamaan, mutta varmuudella ei kummankaan joukkueen kotiseurassa ole aiemmin SM mitaleista tyttöjen sarjoissa pelattu. Tiettävästi playoff pelitkin ovat SM sarjalaisille historiallisia. Joukkue ja valmennus ovat siis saaneet nauttia aivan uudenlaisesta tilanteesta ja kokemuksesta.
SM-Finaalivastus selviää tiistaina 18.4.2023 otteluparista Classic, Tampere ja FBC Turku klo 18.45 alkavalla ottelulla. KoValle finaalivastuksella ei ole väliä, vaikka joukkueet ovat hyvin eri tyyppisiä. Classicia voisi kuvata sanoin organisoitu ja puolustava ja Turkua taitava ja liikkuva - kumpi tahansa tulee voittaa, jos mitalin värin haluaa jo saavutetusta kirkastaa.
1.finaaliottelu pelataan Kampushallissa lauantaina 22.4. Ottelun alkamisaika selviää tiistai-iltana kun vastus on ratkennut. 2.finaaliottelu pelataan vieraissa sunnuntaina 23.4 ja tarvittaessa 3.finaaliottelu tiistaina 25.4 Kampushallissa.
Tervetuloa kannustamaan ja nauttimaan ainutlaatuisesta salibandyhuumasta Kokkolassa!
26.04.2023 11.30 | KoVa on Suomen mestari 2022-2023 |
21.04.2023 11.45 | T16 SM finaalisarja alkaa Kokkolasta 22.4 |
18.04.2023 08.58 | KoVa lunasti paikkansa T16 SM finaalissa |
15.04.2023 07.49 | KoVan matka jatkuu välieriin |
04.04.2023 11.36 | "KoVa" kohtaa puolivälierissä Pelicans SB |
29.03.2023 09.00 | Kevät etenee - Palyoff pelit alkavat! |